Koiranpentuja

Tajusin äsken, että rakkaus on kuin koiranpentu.

Toiset valitsevat suosikkinsa useiden joukosta. Toisille se vain sattuu kohdalle.
Ensimmäiset vuodet ovat takuuvarmasti maagisia ja ikimuistoisia, vaikka ne välillä kusisikin matolle.
Molemmista pitää pitää päivittäin huolta, käydä ulkona, leikkiä yhdessä.
Molemmat piristyvät kun niitä muistaa lahjoilla ja huomionosoituksiaa, ainakin vähäksi aikaa.

Ajan mittaan siihen tottuu eikä sen läsnäoloa enää välttämättä noteeraa.
Siitä tulee arkea. Se auttaa jaksamaan elämässä, mutta vie myös oman veronsa.

Molemmista voi havaita kun ne vanhenevat, harmaantuvat ja kohta kuolevat.
Muistot ei kuole koskaan.

Hieno yhteenveto, syvällinen loppukommentti, ylpeä ja tyylikäs poistuminen.

ps. "Mää vihhaan koiranpentuja"