Tyyni aalto ja sen kaima

Arvoisa lukijakunta, 

minun oli tarkoitus jättää tämän tekstin kirjoittaminen tulevalle työpäivälle, mutta syystä tai toisesta en saanut tänä yönä unta. Siispä nyt auringon ensimmäisiä säteitä katsellen aion muistella hiukan viime keskiviikon tapahtumia. 

Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt jo tovi. Olenkin nääs saapunut Suomeen jo maaliskuussa ja jaksan bloggailla vain elämäni mukajännittävistä asioista. Vaikken millään tahdo sanoa, etteikö Suomi olisi jännittävä, ilmaisen vain elämäni olleen vähemmän jännäisää. Onhan tämä kuitenkin seikkailu-päiväkirjani. Tai jotain sinnepäin.

Vietin keskiviikon Saimaalla kajakissa meloen. Koko homma lähti siitä kun minulla ja ystävälläni oli samaan aikaan vapaapäivä ja pienen ajatuksen jälkeen aloin pohtimaan mistä saisimme järkättyä pari kajakkia. Hetken internetin pläräämisen ja parin puhelun jälkeen oltiin sovittu treffit Saimaan Latu Ry:n edustajan kanssa ja saimme avaimet kajakkivarastoon! Vaikka ei ole täysin asiallista suunnitella päivän kulkua, niin päätin silti vesistöjä tuntematta tulostella googlemapsista pari karttaa ja hahmotella niihin jotain löyhää reittisuunnitelmaa.

Etelä-Karjalan Maakuntaportaali (?) internet-asiasta bongailin vähän vinkkejä, joiden avulla sain kohdistettua räpiköimisemme parille laavulle, hienoon railoon, uimarannalle sekä eräälle boulderille nimeltään Muurahaiskivi, jota emme tosin koskaan löytäneet. Reittimme näytti suurin piirtein tältä.

Klikkaa kuvaa.

Lähdimme Lappeenrannan Myllysaaresta ja palasimme samaan paikkaan. Matkaa taitoimme arviolta noin 17-18 km. Ahkera sälli olisi tämän matkan taittanut varmaan 3-4 tunnissa, mutta me käytimme siihen yhdeksän tuntia. Lähdimme satamasta vähän aamuyhdeksän jälkeen ja saavuimme iltakuuden aikoihin takaisin. Käytimme siis 4-6 tuntia pysähdyspaikoilla ja muuten vaan chillailuun ja elämän ihmettelyyn.

Elämä on hienoa silloin kun ei ole kiire mihinkään. Aurinkokin porotti koko päivän lähes kirkkaalta taivaalta. En onnistunut palamaan, mutten myöskään mustumaan.

Matkalla olisi muutamaan otteeseen kaivannut kalastusvälineitä, saalista nimittäin näkyi runsaasti. Söimme kuitenkin kylmää grillimakkaraa, jugurttia, hedelmiä, Aakkosia sekä vähän Sihi-juomaa. Sillähän urheilee menemään koko päivän. Ruohosaaressa parveili rantakivikossa tuntemattomaksi jääneitä kaloja satapäin!

Hetki lopullisen maihinnousun jälkeen harteissani alkoi riivaamaan villi kolotus. Ihmettelinkin kun matkalla ei aiemmin alkanut toiminta tuntumaan fyysisesti kurjalta missään vaiheessa. Hartiat, niska ja vatsalihakseni huusivat hoosiannaa. Oivoi. Onneksi upea matkaseurani möyhi oloni vähän kevyemmäksi ja pääsin illalla pyörähtämään saunassakin. Aamulla hetken ihmettelyn jälkeen vaiva oli tipotiessään.

Elämä jatkuu.

Voisin ruveta harrastamaan tuota useamminkin.
Tahdon myös huomauttaa, että blogini näyttää hirveältä ja sen ulkoasulle on välittömästi tehtävä jotain.

-O

Omaelämänkertani

Kulunut viikonloppu on ollut sen verran täynnä erikoisia tai ainakin erinäisiä tapahtumia että ajattelin jakaa kanssanne nyt ne hatarat muistikuvat mitä minulla näin maanantaina ja tiistaina vielä on.

Perjantai 18.1.

Perjantaisin työni alkavat poikkeuksellisesti vasta kello 9.30 joten voin luksustella herätä puhelimeni pirinään vasta seitsemältä. Bussiin pitäisi hypätä noin 8.05 ja sen pitäisi olla perillä keskustassa noin 8.20 josta vaihdan toiseen bussiin kello 8.30.

Tässä on nyt paljon numeroita joten koeta pysyä skarppina. Kotomaisesta luonnostani johtuen olin pysäkillä jo hyvissä ajoin ja hyppäsin ensimmäiseen linjuriin, joka oikeaan suuntaan pärryytti, katsoin kellon bussissa olevan 7:58. Totesin että ainakin ehdin hyvissä ajoin odottamaan toiselle ständille, matka kun tuntui sujuvankin aivan joutuisasti Sydney Harbour Bridgen ylitse. Sillan ylityksen jälkeen tosin tuli toinen ääni kelloon. Ydinkeskustan läpäisy aamuruuhkassa nimittäin ottaa pienen tovin. Odotimme sillan jälkeen ensimmäisellä pysäkillä ja sen lähistössä noin 10 minuuttia ennen kuin yksinkertaisesti mahduimme eteenpäin. Osa kanssamatkalaisistani hermostui odotteluun ja päättivät hypätä kyydistä keskellä ruuhkaa. Itsekin riensin tämän huomatessani kohti ovea, mutta kohdallani kuski huikkasi vain että ”Odotas nyt, tästä pääsee ihan kohta.” Sitten jatkoin bussissa istumista. Kellon lyödessä 8:25 minua alkoi jo huolettaa vaihtoyhteyteeni ehtiminen. Voisin vain toivoa että tavoittelemani bussikin olisi tässä ruuhkassa aikataulusta jäljessä. Kaikessaan noin kilometrin matkaan puoli tuntia käytettyämme pääsin bussista ulos ja riensin toiselle pysäkille – johon seuraava bussini tulikin melkein välittömästi.

Selvisin töihin Maroubraan mainiosti ja päivä meni yleisesti ottaen suhteellisen normaalisti. Työnkuvaani kuuluu salaatin peseminen. Olen pessyt ainakin mixed lettucea, cos lettucea sekä raketteja. Virallisesti voisin väittää olevani keittiöapulainen koska salaatinpesemisen ohessa tiskaan koko talouden kaikki astiat, jeesaan välillä kokkeja ja satunnaisesti juoksen ruokaa asiakkaille, likaisia astioita takaisin ja takavarastosta mitä ikinä sieltä nyt sattuu tarvitsemaankaan.

Illalla minulla oli kuitenkin tiedossa työvuoro toisessa paikassa – noin 30 kilometrin päässä. Tämän vuoksi minun täytyi poistua Maroubran työpaikasta (Zeebra Cafe) etuajassa eli jo 15:30. Koska lentoni Uuteen-Seelantiin lähtee jo ensi keskiviikkona (23.1.) niin päätin ilmoittaa työnantajalleni myös tähän aikaan, etten kykene jatkamaan maanantain jälkeen tässä työpaikassa. Työnantajani otti asiasta tietenkin nokkiinsa ja valitti, että olisi reilua antaa enemmän varoitusaikaa. Olen Australiassa työskennellessäni kuitenkin todennut että varoitusajan antaminen on lähinnä omalle työllistymiselle vaaraksi. Asian ilmaistuani nappasin juuri tekemäni eväspurilais-asian matkaan ja suuntasin lähikioskille ostamaan lisää credittiä puhelimeeni ja siitä sitten bussiin.

Minulle oli huomautettu jo edellisenä päivänä tämän päivän mahdollisesta kuumuudesta. Bussipysäkillä sainkin vartoa paahtavassa auringonpaisteessa ilman toivoa varjosta, arviolta noin 40 asteen lämmössä. Katselin kateellisena viereisellä rannalla polskivia ihmisiä. Itselläni oli tietysti musta pitkähihainen aluskerrasto-paita sekä pitkät paksut housut ja suljetut kengät – ne ovat tarpeelliset keittiötöissä. Tosin paita oli aluskerrastomallia lähinnä koska en kanna mukanani muita mustia vaatteita, tuon löysin kerran metsästä. Bussini numero 376 kiertää pisintä mahdollista reittiä Central rautatieasemalle. Täällä vaihdoin junaan.

Juna-asemalla pitää ostaa lippu, jolla pääsee lukituista porteista läpi laitureille. Aikaisemmasta opittuani päätin tarkistaa ensin onko yksikään porteista auki, ja olihan niistä. Riensin päätä pahkaa laiturille koska listojen mukaan seuraava juna oikeaan suuntaan lähtee parin minuutin kuluttua. Hetken laiturilla satojen muiden ihmisten seassa palloiltuani minulle alkoi selvitä että raiteilla seisova juna on menossa johonkin aivan muuhun suuntaan eikä liiku juuri nyt yhtään mihinkään, luultavasti jonkin teknisen vian vuoksi. Tulevien kanssamatkustajieni kanssa siis läkähdyttävässä kuumuudessa saimme vartoa ensin ensimmäisen junan korjaamista ja sen jälkeen epämääräisessä järjestyksessä tulevien muiden junien saapumista. Junan hemmotteleva lupaus ilmastoinnista kutkutteli jo niskavilloja kun oma junani saapui. Ah, se ihana lehmän hönkäys joka junasta kasvoilleni levähti. En siis sattunut junaan jossa olisi ollut ilmastointi, vaan vaunussa oli arvioni mukaan ehkä jopa kuutisenkymmentä astetta. Siis sellainen joka vihjaa sitä että sauna on kohta lämmin taikka yritys on epäonnistunut.

Hikeähän siinä sitten pukkasi itse kullakin, itsekin tunsin ja näin muistuttavani enemmänkin suihkulähdettä kuin keittiötyöntekijää. Raajojani ja niskaani pitkin valui vettä ja lanteillani lepäävät käteni kastelivat housuillenikin komeat merkit. Helmiä valahteli pitkin jokaisen vartaloa ja ilmankosteus oli käsin kosketeltavaa. Huomattavaa oli jo se kuinka itseään mainoslehtisillä löyhyttelevien ihmisten mainoslehtiset alkoivat löyhyttelyn lomassa veltostumaan ja murenemaan. Yleensä olen viihdyttänyt itseäni näillä pitkillä junamatkoilla (noin 30-40 min) lukemalla kirjaa markkinoinnilla manipuloimisesta, mutta tällä kertaa päätin olla turmelematta teosta limaisilla kourillani.

Hämmennyin muuten myös siitä että junaan hypätessäni aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, junassa istuessani ulkona satoi kaatamalla ja pois hypätessäni auringonpaiste oli taas palannut.

Saavuin työpaikalleni Parramattaan ja ensimmäisenä eräs tarjoilijatäti kysyi että ”Mitä ne teki sulle!?”.

Tosiaan, edellisenä keskiviikkona samasta paikasta lähtiessäni puoliltaöin kohti asemaa, minun ja kollegani eteen pamahti muutama hörhö vaatien tupakkaa, jota meillä kummallakaan ei ollut tarjota. Ohi ei päästetty vaan tupakattomuudesta tarjottiin luuvitosta. Tervetuloa Parramattaan.

Kollegani Bernard oli siis ilmeisesti kertonut työnantajallemme keskiviikon tohinoista ja viesti oli sitten kulkenut enemmänkin. Taukohuoneessa kuulin, että ravintola Bondi Pizzan uuni ei toimi koska on liian lämmin, eikä pizzeria siis voi paistaa pizzaa. Tulossa on siis hiljainen päivä. Tätä kyyditti kuitenkin jokaisen kokin ja keittäjän henkilökohtaiset kyselyt voinnista ja tapahtuneista. Sain paljon kutsumattomia suosituksia kuinka kannattaa vältellä huumehörhöjä ja varsinkin Parramattan huumehörhöalueita. Tosi näppärää tietoa. Ihan mukavaa sinänsä kun toiset välittävät, mutta itse vain ignorasin ja unohdin koko asian vallan tehokkaasti.

Iltavuoro klo 18-01 meni suhteellisen normaalisti, paitsi että en joutunut pesemään yhtään pitsalautoja ja päästiin töistä jo 12 aikaan. Loppusiivouksen jouduin tekemään toisen kollegani kanssa, jonka uskoisin olevan päästään lievästi vajavainen. Kutsutaan häntä vaikka keksityllä nimellä Alan. Vaikka hän puhuu aivan sujuvaa englantia, hän ei tunnu ymmärtävän puhetta, maalaisjärkeä tai ihmisten kanssa kommunikointia noin muutenkaan. Yhteistyö on mahdotonta ja parhaan tuloksen herrasta saa kun tämän laittaa esim. hinkkaamaan metallilevyistä paskaa irti loppupäiväksi niin että muut voivat keskittyä omiin töihinsä. Jouduimme kahdesti käskemään hänet irti tiskikoneesta, koska päätti kesken kaiken lyödä koneen kiinni ja tulpan irti aikomuksessaan putsata koneen. Konehan toki putsataan päivän päätteeksi, ei monta kertaa päivässä. 

Jokaisen 5 sekunnin tyhjennyssession jälkeen (aika joka kesti ennen kuin ehdimme reagoida) joudumme odottamaan noin 10 minuuttia jotta kone taas täyttyy ja on toimintakuntoinen. Loistavaa. Loppusiivouksen tein siis käytännössä yksin, mutta onneksi hiljaisen päivän vuoksi paikka oltiin saatu pidettyä suhteellisen puhtaana iltaan asti.

Työpäivän aikana sain muuten matkatoveriltani Tiialta tekstiviestin että Sydneyssä on nyt kaikkien aikojen lämpöennätys 45,8 astetta ja samaan aikaan kotikaupungissani oli -35,4. Siis vaivainen 80 asteen ero. Tiia kertoi aikaisemmin päivällä pyörtyneensä kaupungille, mutta että hän ruotsalaisen ystävättärensä kanssa pelastautuivat läheiseen ilmastoituun kioskiin vilvoittelemaan.

Lauantai 19.1.

Kotimatkalla päätin mennä toista reittiä asemalle ja hyvästelin Alanin – joka meni siis normaalia reittiä. Hetken ihmettelyn jälkeen Alan päätti seurata minua ja ahdistuksissani lähdin juoksemaan häntä karkuun. Eksytyksen jälkeen saavuin asemalle, josta löysin Alanin samalta laiturilta kanssani. Koitin vältellä häntä – istua toiseen päähän laituria. Hän saapui luokseni, puheli jotain itsekseen ja poistui jälleen vain palatakseen kohta uudelleen. Päätin marssia vastakkaiseen päähän laituria. Alan seurasi.  Tämä 20-30 -vuotias aasialainen mieshenkilö ei vaikuta vaaralliselta, mutta hänen käytöksensä on ahdistavaa ja tunkeilevaa, kenties hän on yksinäinen ja väärinymmärretty. Päätin kuitenkin hypätä junan saavuttua hänen kanssaan eri vaunuihin varmistaakseni että saan rauhassa keskittyä kirjaani ja ettei minun tarvitse jatkuvasti kieltäytyä ottamasta yhtä pastillia. Niin, ehdin siis muuten myös junaan jo ennen aamu yhtä joten jatkoyhteyteni olisivat todennäköisesti vallan näppärät.

Juna nytkähti liikkeelle ja eikä aikaakaan kun ystäväni Alan marssi vaunujen lävitse ja istui viereiselle penkille! Alun hiljaisuuden jälkeen hän uteli sunnuntain suunnitelmiani ja kerrottuani olevani töissä, hän valaisi minua että sunnuntaina olisi eräs koripallopeli. Vastasin suunnilleen ”Aha” ja palasin kirjani pariin. Tämän jälkeen hän siirtyi muutaman penkkirivin kauemmaksi ennen kuin hyppäsi seuraavalla asemalla junasta ulos.

Helpotus.

Kohta junaan kiipesi lauma nuoria ihmisiä tulossa ja menossa pirskeistä toisiin, olihan perjantai-ilta. Lähelleni istunut tyttö alkoi komeasti yökkäilemään, joten totesin paremmaksi siirtyä kauemmas. Myöhemmin päätin välttää myös mekkalaa joten siirryin toiseen kerrokseen. Iloni kuitenkin pilattiin pian kun juna täyttyi tupaten täyteen alkoholinkäryisistä puolialastomista hikisistä pojista ja tytöistä. Tuoksu ja lämpötila oli kuumottava. Onneksi kohta pääsee junasta ulos.

Hyppäsin Sydneyn kaupungintalolla ulos ja marssin Hyde Parkin kulmalle odottamaan linja-autoa Maroubraan. Seuraavan pitäisi tulla jopa vartin päästä! Loistavia uutisia, viime perjantaina odotin kuitenkin tunnin bussia kello kolme yöllä. Bussipysäkillä vilisi paljon erinäköisiä olentoja. Suurin osa oli baarista tulevia tyttöjä joilla oli yllään pelkät bikinit ja minishortsit. Minulle on opetettu, ettei Australiassa pääse baariin, jossei ole hihallista paitaa ja pitkiä housuja. Sukupuolirasismi. Hyde Parkista löysin yllätyksekseni myös opossumeja! Aivan kaupungin keskustassa puistossa puussa kipusi kapusi pieniä mönniäisiä, jotka katselivat minua pelästyneenä. Hih.

Bussini Maroubraan kulki normaalin yöbussin tavoin, se täyttyi äänekkäistä nuorista ihmisistä ja tyhjentyi myös. Eräällä pysäkillä suhteellisen tyhjään bussiin tulvi ja salamoi ovista ja ikkunoista monta kymmentä nuorta ja bussikuski sammutti moottorin. Tämähän ei liiku mihinkään. Yksi heistä taisi kuitenkin käydä maksamassa kaikkien matkaliput koska kone käynnistettiin pian uudelleen ja matka jatkui. Olin menossa ystävälleni Juhalle yöksi, koska hän asuu Maroubran työpaikkani vieressä ja voisin nukkua muutaman tunnin kauemmin hänen kämpällään. Sinne kahdelta yöllä saapuessani liityin hänen joukkoonsa ja katsoimme jonkin ruotsalaisen thrilleri-elokuvan loppuun ennen nukkumaankäyntiäni.

Aamulla töihin klo 8:30, yhtä hikisen paskaisena kuin edellisenäkin aamuna. Työnantajani tuntui olevan jo leppynyt ja kyseli edellisen illan menestystä. Päivä meni muutenkin suhteellisen normaalisti, pesin salaattia, tiskasin, tarjoilin ja vein roskia. Päivän päätteeksi pesin keittiön lattian ja vedin viimeisenä oven lukkoon. Työnantajaltani saan aina kyydin keskustaan työpäivän päätteeksi, se on ihan kivaa. Keskustasta bussi kotiin North Sydneyyn / Wollstonecraftiin ja kotiin kirjoittelemaan Couch Requesteja ja selvittelemään muita päiväntärkeitä asioita. Muutama lasi viiniä ja pari rommikolaa. Rommi lainattiin poissaolevalta kämppikseltämme.

Sunnuntai 20.1.

Sunnuntai-aamuna herätys oli taas leppoisasti kuudelta, marssin bussiin, bussilla keskustaan, bussin vaihto, bussilla Maroubraan. Maroubran kollegani Will kiipesi myös bussiin keskustan hoodseilla ja nukahti pian omalle paikalleen. Pitkät työpäivät ja pitkät työmatkat eivät sovellu pitkien yöunien kanssa yhteen. Will kuitenkin pian havahtui säikähtämään bussista kuulunutta pamahdusta. Tosiaan, puolessa välissä noin 10 km matkaamme menopelille sattui jotain mystistä ja loppumatka tunnuttiin köröttelevän nelikulmaisilla renkailla. Kumit eivät kyllä puhjenneet, mutta jostain mystisestä syystä koko höskä alkoi hyppimään ja nytkymään todella epämukavasti. Kuski kävi asian tarkistamassa muttei ilmeisesti osannut tehdä sille mitään.

Työpäivä sinällään oli suhteellisen normaali. Sen loppu taasen ei. Saksalaisella tyttökollegallani Kathleenillä oli nimittäin syntymäpäivät ja työpäivän päätteeksi pöydälle viuhahti pullollinen tequilaa. Itse vielä pesin keittiön lattiaa kun laseihin kipattiin jo annokset tuota nektaria ja – ihan totta – appelsiinimehua. Noh, skoolattiin synttäreille ja kipattiin sotkut naamaan, häädin ystäväiset ulos, jotta sain pestä loputkin lattioista ja raflan takapihalla sijaitsevan vessan lattian myös.

Siellähän ne takapihalla hörisivät omia juttujaan, kun odoteltiin porukalla että pomo palaisi kaupasta salaattiostoksineen. Pomon saavuttua sytytettiin yksi kynttilä muffinsiin ja kaadettiin kaikille toiset kierrokset, tällä kertaa omenamehun kera. Pomo joi pelkkää mehua, koska toimi kuskina. Kumoamisen jälkeen pomoni totesi että Ossi tarvitsee lisää ja kaatoi minulle puoli lasillista tequilaa – perässä tuli tilkka mehuakin. Tämä päivä oli siis samalla myös viimeinen työpäiväni, joten en oikein tiennyt kuinka suhtautua tilanteeseen. Kohta indonesialainen pomoni, Wandi nimeltään, komensi kaikkia ylös ja läheiseen pubiin kaljalle. Marssimme koko työporukan kanssa Maroubran Seaview Hoteliin (siis paikalliseen pubiin) jossa Wandi tarjosi kaikille oluet. Vallan mielenkiintoinen lopetus siis kolmen viikon työuralleni. Yksien jälkeen hyvästelimme osan juhlakansasta ja hyppäsin parin kollegan kanssa Wandin kyytiin kohti keskustaa.

Keskustassa tapasin sovitusti ystäväni Juhan ja Tiian. Treffasimme ns. viimeistä kertaa ennen lähtöämme ja päätimme tämän kunniaksi käydä ihan oikeassa ravintolassa. Etsimme siis vähän matkan päästä Hyde Parkista tyyriin oloisen pizza-ravintolan, jossa meille tarjoiltiin mm. pizzaa, jossa oli medium -paistettua lammasfileetä sekä jugurttia. Kaksi pizzaa ja kaksi olutta maksoi sitten 68 dollaria, kun mukaan laskettiin jokin mystinen lisäkulu, oliko se sitten pakollinen tippi vai ei, sitä en tiedä. Halpaa lystiä.

Täältä jatkoimme toiseen Hoteliin, siis baariin, tekemään makukokeita ja tunnistamaan Australialaisia oluita. Tiian perusarvaus Fat Yak ei tällä kertaa osunut nappiin – koska sitä ei baarista löytynyt. Sen sijaan tänään nautimme Australialaisia oluita nimeltään ja/tai panimoista James Squire, Coopers Sparkling Ale, Resch Ale ja Tooheys, sekä jokerina Guinness. Muutaman huurteisen jälkeen Juha esitteli meille kuinka löydämme oman kotibussimme, joka meitä odottelikin jo pysäkillä, joten hätäisesti hyvästelimme Juhan ja riensimme bussiin. Ehdimmepäs. Seuraava olisi tullut varmaan vasta kahden minuutin kuluttua.

Palasimme kotiin, häärättiin vähän jotain ja käytiin yöpuulle.

Tällainen oli viikonloppuni. Tällaista on joskus elämäni. Tästä on päiväni tehty.

Välimäki kuittaa.

ps. Lopetin työt molemmissa paikoissa viikonlopun jälkeen, koska lennän huomenna pois maasta.

Seikkailu vol. 1.0

Kun päätin lähteä Australiaan maaliskuussa 2012, minulla ei ollut suunnitelmia eikä oikein odotuksiakaan reissulle. Viisumi hommattiin vuodeksi ihan vaan varmuuden vuoksi.  Rahaa ei ollut erikseen kerätty mutta opintotuista sun muista ylioppilasrahoista sitä oli onneksi hippunen kertynyt tilille – niin sanottu alkukassa jolla selviää ehkä ensimmäiset kaksi kuukautta hengissä jos kulut on mitenkään odotetunlaiset. Vakuutus piti hommata ja vertailla lentojen hintoja ja pakata rinkkaa ja hyvästellä ystäviä.

Matkustaminen on rankkaa. Vieraassa maassa oleskelu ja vieraalla murteella vänkääminen vaatii aina vähän ekstraponnisteluja. Jokainen tunne ja ajatus jonka tahdon jakaa jonkun Australialaisen kanssa täytyy pyöritellä päässä ehkä pariinkin kertaan ennen kuin se tulee ulos edes jokseenkin oikeaan suuntaan vivahtavana oksennuksena. Silti minua ei ymmärretä koska ilmeisesti suomalainen ajattelee eritavalla kuin Australialainen. Englantini on kuitenkin suhteellisen hyvä, täällä minua on epäilty useasti amerikkalaiseksi (ja saksalaiseksi yms..), mutta kieltä tuntuvat silti ymmärtävän parhaiten sellaiset henkilöt joiden äidinkieli ei ole englanti.

Miksi englantia äidinkielenään puhuvat ymmärtävät toisiaan, mutteivät sellaisia jotka eivät puhu sitä äidinkielenään, vaikka kieli olisi sujuvaa? Miksi henkilöt jotka eivät puhu englantia äidinkielenään ymmärtävät toisiaan mainiosti, mutta saattavat kokea ongelmia natiivin kanssa keskustellessaan? Suomalaiset, ranskalaiset, norjalaiset ja kaikki muutkin pienet peikkolapset puhuvat keskenään sujuvaa Lontoota, mutta Lontoo itse hämmentyisi. Kieli on jännä asia. Olen varma että asiaa opiskelleilla veljilläni voisi olla asiaan mielipiteitä ja/tai sanottavaa, he aina ystävällisesti oikaisevat minua joka välissä jos vaan perustellusti kykenevät.

Nyt 25 000 kilometriä, kahdeksan kuukautta ja neljää rikkinäistä autonrengasta myöhemmin minusta tuntuu että olen nähnyt tästä jumalan hylkäämästä jättiläissaaresta sen mitä täällä on nähtävää.

Australian nähtävyydet ja jännittävyydet voi karkeasti jaotella muutamaan ryhmään:

-           - Maailman kauneimmat hiekkarannat

-          - Hienot kivet, vesiputoukset ja muut syyt perustaa kansallispuisto

-          - Pussieläimet, matelijat ja muut menninkäiset

-          - Miljoonakaupungit

-          - Historialliset maamerkit ja rakennukset

-          - Aboriginaalikulttuuri ennen ja nyt

-          - Turisti action

Maailman kauneimmat hiekkarannat

Tosiaan. Legendan mukaan Australian ympärysmitta on noin 16 000 kilometriä ja koko Australiaa ympäröi suuri märkä asia nimeltään meri. Meren kutsumanimi vaihtelee eri ilmansuunnissa, mutta ymmärtääkseni ne ovat silti kaikki sitä samaa vellovaa elämää ja kuolemaa määrittelevää massaa. Australia on siis täynnä rantoja joista osa on luonnollisesti hiekkaisia. Jos kuuntelee matkaoppaita, infopisteiden tätejä, mainoksia ja muita matkailijoita, maailman kauniimmista hiekkarannoista noin neljä kolmasosaa löytyy Australiasta.  Joku markkinointihenkinen voisi väittää että rannikoita reunustaa toinen toistaan kauniimpi ranta, mutta oikeasti ne ovat vain iso kasa hiekkaa ja vettä. Joskus ne ovat likaisia levästä, risuista, muovipusseista ja muista luonnonmukaisista merenelävistä ja joskus törkyyn on sekoittunut enemmänkin ihmissaastetta. Rannat ovat Ausseille kuitenkin kova myyntivaltti joten kansoitetuimpia (lue: kaupungistuneita) pidetään suhteellisen puhtaina.

On myönnettävä, että Australiassa on todella upeita rantoja, rantaviivaa jatkuu silmänkantamattomiin ja vesi voi olla kirkasta ja turkoosin sävyistä. Joissain paikoissa voit jopa snorklailla ihastelemaan kauniita koralleja suoraan rannalta. Jos moisia ilmestyksiä löytyisi Suomesta, niihin kertyisi kansaa Ruotsista ja Norjasta saakka. Täällä rantaviivaa on vaan niin perkeleesti, että monta kertaa ketään ei vain yksinkertaisesti kiinnosta. On yllättävän helppo löytää itselleen pätkä hiljaista upeaa rantaa. Loppujen lopulta rannoissa ei ole mitään ihmeellistä, ne voivat olla hyvinkin kurjia. Itse saan orgastisimman kokemuksen jäljittelemällä loputtomien mainoslehtisten usein ammattitasoisia valokuvia. Todellisuus on yleensä kaukana esitellystä.

Rantaleijonille suosittelen joko itä- tai länsirannikkoa, leveyspiiri ja kohde kannattaa katsoa vuodenajan mukaan. Joidenkin mukaan länsirannikolla on kauniimmat rannat, mutta itärannikko vetää silti enemmän väkeä puoleensa. Erikoista. Muista tarkistaa onko vedessä meduusoja, haita, krokotiilejä tai jotain muuta epäilyttävää. Pohjoisrannikkoa kannattaa välttää vuoden ympäri ellei tahdo Brutuksen appeeksi. Suosittelen kokeilemaan myös sisävesiä.

Brutus löytyy videona täältä.

Väitetysti maailman kaunein ranta, Wineglass Bay, sijaitsee Tasmanian itärannikolla. Hiekka on valkoista ja ranta näyttää samalta kuin kaikki muutkin. Ihan sievä.

Wineglass bay, Tasmania

Hienot kivet , vesiputoukset ja muut syyt perustaa kansallispuisto

”Ai sä kävit Australiassa, siistii! Missä sä kävit?”
”No paljonko tiiät Australiasta..?”
”Öö, Sydneyn! ..ja eiks siel oo joku iso kivi?”

Yksi tuhansista merkittävistä kivistä on varmastikin tunnetuin Ayers Rock tai alkuperäismurteella Uluru. Usein auringonlaskussa väitetysti liekkeihin leimahtavan näköinen suuri kivimöhkäle tosiaan möllöttää keskellä Australiaa. Lähin kaupunki Alice Springs sijaitsee noin 500 km päässä kohteesta.  Molemmat kuuluvat jättimäiseen Northern Territoryyn (En suostu käyttämään suomipalikoitua termiä ”Pohjoisterritorio”.) jonka asukasluku on huimat 230 000. Tästä määrästä noin 127 000 asustaa Darwinissa eli väitetty 0,17 asukasta per neliökilometri pienenee entisestään. Kauhua herättävä tuhansien kilometrien ajomatka tyhjyydessä epäilytti pientä skandinaavia.

Epäilykset olivat kuitenkin turhat, kansaa oli tiellä kuin pipoa ja kivellä sai harjoittaa kyynärpäätekniikoita jotain nähdäkseen. Näennäisen asumattomat syrjäiset alueet on matkailijoita varten varustettu tien varteen varatuilla maksuttomilla leiriytymisalueilla joista useimmissa oli piknikpöytiä, jonkinnäköinen ulkohuussi sekä yllättävän usein myös iso vesitankki johon oli skrivailtu suurin kirjaimin ”Saattaa olla juomakelpoista.” Päivälämpötilan noustessa johonkin 30-40 celsius asteeseen ja varjojen ollessa harvassa satunnaisesti vähän epäilyttävältä maistuva vesi päätyi monta kertaa täyttämään vesivarantojamme.

 Vaikka onnistuisitkin viettämään päiväsi suhteellisen eristyksissä muusta kansasta, et voi illalla välttyä joutumasta vastaamaan asuntoautokansan tervehdyksiin – ajoneuvoviritelmiä pamahti paikalle joka ikinen ilta poikkeuksetta helposti kymmenkunta, jokainen sisältäen muutaman matkustajan, seitsemän erirotuista koiraa, meluisan generaattorin, tekokukkia sekä kolmekymmentä metriä tekonurmikkoa jolla on hyvä pitää piknikkiä autosta ulkonevan katoksen alla. Laitoksia löytyy kaikissa väreissä ja kooissa. Uskoisin että suurin osa on varustettu ainakin sängyillä, liesillä, jääkaapeilla, tiskikoneilla, televisioilla, ruohonleikkureilla, vara-autoilla, kirjastoilla ja hierovilla nojatuoleilla. Retkeilytunnelmaa saat kuitenkin paljon paremmin kun ostat edullisen teltan ja pystytät sen sepelille sekä keität nuudeleita ulkona trangialla valehtelematta satojen kärpästen tunkien ruokaasi ja korviesi sisään suojaan luonnonvoimilta ennen kuin ryömit hämärän tullen ohueen ja kylmään makuupussiisi odottaen että yölämpötila laskee nollan tutummalle puolelle.

Jos joskus selviät itse Ayers Rockille, voit esimerkiksi kiivetä sen päälle tai kävellä sen ympäri. Päälle kiipeäminen on kuitenkin epäpyhää kahdesta risteävästä syystä. Ensinnäkin kiven päälle ovat aikojen saatossa kiivenneet vain pyhät aboriginaalimiehet pyhissä rituaalitoimituksissaan ja sille kiipeäminen olisi siis pyhäinhäväistys. Toisekseen, Darwinilaisen kansantarun mukaan, ihmisiä kivelle vievät turistiyritykset koettavat pelotella vierailijoita jotta saisivat yksinoikeudella viedä ihmisiä vuoren päälle ja veloittaa siitä mansikoita.  Kivelle kiipeäminen on myös yllättävän haastavaa sen sileyden ja kaltevuuden vuoksi ja sen juurelle on pystytetty useita muistolaattoja kiivetessä kuolleiden muistoksi. Tästä huolimatta joka vuosi tuhansia kamerakaulaisia kapuaa huipulle. Huomionarvoista on myös se että mansikat ovat Australiassa todella kalliita.

On helppo ymmärtää miksi kivi voisi olla paikalla asuneille alkuperäiskansalaisille tärkeä, jopa pyhä. Alueella jossa korkein kasvillisuus saattaa ylettää paikoitellen noin kahteen metriin ja jossa auringonpaiste on hengenvaarallisen voimakasta vuoren pienet luolat ja syvennykset ovat varmasti tarjonneet kaivattua varjoa ja suojaa. Uluru myös kerää sateen tullen ympärilleen muutamia lammikoita joissa lähialueen emut, dingot,

kengurut ja muut elukat käyvät tyydyttämässä tarpeitaan. Tämä on siis hyvä paikka metsästää. 

Vinkki omatoimimatkaajalle: Lähteellä emulaumaa vartoessasi pidä huoli että lahtaat lauman viimeisen linnun niiden pois lähtiessä. Täten muu lauma ei havaitse veden lähellä oleskelevaa petoeläintä vaan yksinkertaisesti kummastelee kadonneen jäsenen katoamista ja lauma palaa paikalle myöhemminkin.

Kivi sijaitsee Ayers Rock – Kata Tjuta National Parkissa johon on sisäänpääsymaksu ja jonka viereen on rakennettu hävyttömän kallis turistikylä (lue: hotelli ja bensa-asema) nimeltään Yulara. Kiven fyysisen ja kulttuurillisen ihastelun lisäksi suositellaan murikan tarkastelua auringon noustessa ja laskiessa. Turistioppaan mukaan kivi on maagisen upea ja vaihtaa väriä auringon laskiessa. Itse havaitsin kiven olevan ensin vaaleahkon ruskea keskipäivän auringonpaisteessa, illemmalla auringon luodessa viimeiset punertavat säteensä kiveen se näytti punaruskealta ja auringon laskettua se oli edelleen ruskea. Jännittävä värienvaihtoilmiö joka ei varmaan mitenkään liity aurinkoon vaan ennemminkin kiven maagisuuteen.

Tapahtumaa seuratessa voi ottaa myös muutaman valokuvan tai vaihtoehtoisesti Googlettaa niitä netistä.

Ayers rockin lähistöllä on myös vähemmän tunnettu Kata Tjuta -kivi-ilmentymä sekä noin 300 km eli pienen kivenheiton päässä voi trekkailla myös ihan komean Kings Canyonin maastoissa. Jos pissaat pyhällä kivellä (esim. Kata Tjutalla) on suositeltavaa uhrata saman päivän aikana vähintään kaksikymmentä  käpylehmää roviolla, jotta aboriginaalihenget eivät murhaa sinua unissasi. Alice Springsistä länteen ja itään kurkottava MacDonnell –vuoristo on kuulemma myös aivan ihastuttavaa nähtävää jos kivet ja purot kiinnostaa. Suosittelemme myös nelivetoa, jotta et joudu ajamaan tuhansia kilometrejä ylimääräistä, koska 50 km lisää asfalttia olisi vaan aivan liian vaikeaa toteuttaa, jotta sinä ja monet muut voisivat kiertää kätevän nähtävyys-ympyrän.

Pohjoisesta ajaessasi todennäköisesti ohitat Tennant Creekin risteyskaupungin. Tämän kylän ja Ulurun välillä (noin 970 kilometriä) on yksi nähtävyys nimeltään Devils Marbles, kasa murikoita tien vieressä. Nämä kivet on kuvattu omistamamme Northern Territoryn kartan kansikuvaan joten vastaavia otoksia piti käydä testaamassa. En usko että löysimme juuri oikeaa kiveä satojen joukosta. Tiet ovat hyvässä kunnossa ja niissä oli ainakin vuodelle 2012 asetettu kokeellisesti nopeusrajoituksena 130 km/h, aiemmin rajoituksia ei ollut ollenkaan. The Red Centre eli punainen keskus tarjosi meille lähinnä loputtomasti matalaa puskaa ja heinikkoa, paikoitellen jopa puita. Odotetusta punaisesta aavikosta, tyhjyydestä ja kuoleman odotuksesta ei ollut puhettakaan.

Muita näkemisen arvoisia kivi-ilmentymiä Australiassa ovat mm. The Nut, Katherine Gorge, Nature’s window, Wave rock ja Hippo’s Yawn. Erinäköisiä kivimuodostelmia löytyy loputtomia määriä joka puolelta joista jokainen on muodostunut eroosioituneesta kivestä – se kerrotaan joka kerta erikseen. Merkittäviksi nähtävyyksiksi mainitaan aina myös rinteeltä alas putoava vesi sekä kukkivat kasvit. Suosittelemme vuoristoja esim. Tasmaniassa ja Kosckiuzko National Parkissa.

Maailmalla kuuluisa Kakadu National Park, joka sijaitsee Northern Territoryn pohjois-osissa, tarjoaa vierailijalle aidosti kiehtovia seinämaalauksia, alkuperäiskansan kulttuuria ja taruja sekä suota. Suon ollessa täälläpäin maailmaa jotenkin erikoinen ja jännittävä asia jossa voi bongata lintuja, se tarjoaa meille suomaa-laisille lähinnä kotoisahkoa tunnelmaa. Saatat kuitenkin nähdä krokotiilin jos käyt iltauinnilla läheisessä joessa. Tännekin kannattaa ottaa mukaansa neliveto, jolla pääsee katselemaan paria vesiputousta.

Kakadu NP:n länsipuolella sijaitsee kuitenkin vähemmän tunnettu Litchfield NP, joka tuntuu paikallisten ja turistien keskuudessa jatkuvasti kilpailevan paremmuudestaan Kakadun kanssa.  Litchfieldissä on hyvät tiet, termiittikekoja, vesiputouksia, paikallista kasvillisuutta ja vapaa sisäänpääsy. Kakadusta löydät kalliomaalauksia ja suota sekä saat maksaa tästä lystistä. Erään matkaan poimimamme kansalaisen nimeltään David, aka Bushy taikka The Greatest, mukaan Litchfieldissä voi elää 12 kuukautta vuodessa pelkillä luonnon antimilla. Hän kertoi että Katherinesta kävelee kolme kuukautta Darwiniin ja tietävänsä tämän koska on kävellyt välin muutamaan kertaan. Pitäisikin laittaa hänelle sähköpostia että olemme hengissä.

Pääsymaksuista puheen ollen Australian kansallispuistoissa niitä on vaihtelevasti. Lähestyminen vaihtelee osavaltioittain sekä kansallispuistoittain. Hienoimmat ja suosituimmat turistipuistot pitävät puistonsa rajalla pientä myyntikojua josta saa dollareita vastaan luvan oleskella puistossa toivomansa ajan. Uluru-Kata Tjuta NP:n sisäänpääsy oli muistaakseni $25 per autossa istuva perse, jolla sai oleskella puistossa 3 vuorokautta. Monissa pienemmissä puistoissa on rajalla pieni laatikko, ”Honesty Box”, jonne suositellaan tyrkkäämään tarvittava määrä dollareita ja jatkamaan matkaa. Josset maksa niin kukaan ei saa koskaan tietää. Jotkut ovat täysin ilmaisia. Joissain saa telttailla maksulla tai ilman, joissain se on täysin kielletty. Yleisesti ottaen kansallispuistoista ei voi puhua yleisesti ottaen.

Suosittelen ilman sen suurempia perusteluja ja paikoin myös perusteettomasti seuraavia:
- Uluru-Kata tjuta NP
- Litchfield NP (Vaikken siellä koskaan vieraillutkaan)
- Kimberley NP (tämäkin jäi kokematta nelivedon puutteen vuoksi joten olen varma että se on upea)
- Ningaloo Reef Marine Park (Puistot voivat olla myös meressä. Huom! Koralleja)
- Cape Le Grand NP
- Francois Peron NP
- Great Barrier Reef Marine Park

- Kosckiuzco NP

- Cradle Mountain NP (Lake Dove NP)

Tästä huolimatta voit nähdä kaikkea tosi upeeta vierailematta yhdessäkään kansallispuistossa. Usein puistot ovat rajattu jonkin yksittäisen luonnonilmiön kuten joen, rannan, solan tai muun vastaavan ympärille.

Pussieläimet, matelijat ja muut menninkäiset

Mä olen pieni koala Vili Vilperi! Australian eukalyptuspuu on kotini! Aikuiset ne joskus tahtoo mulle suuttua! Mut voiko villi vesseli muuksi muuttua? Vilin ja muut ystävät löydät Youtubesta täältä: Linkki

Useille meistä on jo pienestä pitäen kerrottu Australian ihmemaasta ja sen erikoisista mönniäisistä. Monet tunnistavat kengurun ja koalan, ehkä jopa vesinokkaeläimen, vompatin tai nokkasiilin. Pussieläinten luvatusta maasta löytyy kuitenkin lukemattomia määriä olentoja, joita ei ryömi missään muualla maailmassa. Valtio tuskaileekin useiden uhanalaisten lajien kanssa myös siksi koska on jo menettänyt useita lajeja sukupuuttoon suhteellisen lyhyen ajan sisällä.

Täältä löytyy myös maailman myrkyllisimpiä käärmeitä ja hämähäkkejä. Erinäköiset ja kokoiset liskot vilistävät pitkin mannerta ja rannikoilta voit löytää krokotiilejä, haita, pingviinejä, hylkeitä, merileijonia, valaita, merilehmiä ja miljoonittain erinäköisiä kaloja, merihevosia, -tähtiä, -makkaroita ja muita önniäisiä. En ole lintuaktivisti mutta niitäkin riittää. Kerran hämmästytin jonkun kun kerroin että näitä katupuluja on kyllä Suomessakin.

Koetan listata tähän näkemämme eläimet sekalaisessa järjestyksessä. Jos jonkin olennon olemus tai nimi arvelluttaa, kysy rohkeasti:

En nähnyt kauluriliskoa eli frilled neck lizardia, se vähän harmittaa.
”We like our lizards frilled, not grilled. Stick to the speed limits.”

Miljoonakaupungit ja Darwin

Itseasiassa näistä ei ole edes paljon sanottavaa. Jokaisen osavaltion pääkaupungissa asuu yleensä suurin osa osavaltion asukkaista, vähintään siis miljoona. Ainoana poikkeuksena on Northern Territoryn Darwin ”pikkuriikkisellä” 127 000 asukkaan määrällään. Kaupunkilomaa hakeville Australia ei ehkä ole jännittävimmästä päästä, varsinkaan jos lähtee Suomesta asti. Kaupungit on usein ruutukaavoitettuja tai muuten vain etukäteen suunniteltuja malleja jotka perustuvat monikaistaisiin autoteihin ja tilavuuteen. Täten välimatkat ovat usein turhauttavan pitkiä ja julkinen liikenne epätoimivaa sekä kallista.

Näitä jättikaupunkejahan ovat siis Sydney, Melbourne, Brisbane, Adelaide, Perth. Huomionarvoisia ovat myös Canberra sekä Darwin, ehkä myös Cairns, joka on kuitenkin yllättävän pieni.

Jokaisessa kaupungissa on omanlainen tunnelmansa useastakin syystä. Asiaan vaikuttaa luonnollisesti sijainnin mukaan syntyvä ilmasto, jonka kautta muotoutuu alueen eläimistö, ulkoilumahdollisuudet sekä elämäntyyli. Pohjoisen Darwinissa on talvellakin hävyttömän kuuma ja se näkyy lähistön karussa kuivassa maastossa ja sieltä löytyvissä jättiläisliskoissa. Päinvastoin taas etelässä Melbournessa voi talvella sataa luntakin ja rannalta voi iltaisin käydä bongaamassa pingviinejä palaamassa metsästysretkiltään pesilleen.

Travelleria kiinnostaa tietysti myös asuminen, internet ja aktiviteetit. Yleensä mitä syrjemmässä olet, sitä vähemmän ketään kiinnostaa missä ja miten asut. Kaupungeissa voi yleensä sijoittaa rahansa hotelliin, hostelliin tai leirintäalueeseen, mutta paikoitellen voit myös leiriytyä ilmaiseksi aivan keskustan tuntumassa. Useimmissa suurissa kaupungeissa jokaisella parkkipaikalla erikseen kielletään leiriytyminen, mutta esim. Darwinista löydät rannan, josta voit koettaa löytää campervanillesi paikan muiden matkustavien hörhöjen seasta. Myös Adelaide hämmästytti kieltokylttien olemattomuudellaan, joten vietimme useita öitä autossamme joko keskustan tuntumassa tai läheisillä rannoilla.

Cairns on pieni kaupunki, mutta se ei tunnu siltä koska se on täynnä turisteja. Sen rannoilla ei voi uida eikä siellä ole oikein mitään muutakaan tekemistä kuin käydä baareissa ja käyttää hyvin hinnoiteltuja turistituotteita kuten skydivingiä ja riuttareissuja.

Canberra on Australian pääkaupungiksi rakennettu etukäteen suunniteltu todella tyhjä kaupunki. Sen sijainti valittiin noin umpimähkään jostain Australian kahden suurimman ja pääkaupunkitittelistä kilpailevan kaupungin Sydneyn ja Melbournen väliin ja sen ympärille rajattiin osavaltio/territorio Australian Capital Territory. Suurehko hieno kaupunki ei toiveista huolimatta vetänyt puoleensa suurta muuttovirtaa joten siellä vierailevat voivat todeta sen etäisyyksien olevan suhteettoman suuret ja asukasmäärän yllättävän pieni. Käydessämme Canberrassa eräänä sunnuntaina se oli suljettu ja remontissa.

Historialliset maamerkit ja rakennukset

Australiassa on paljon teitä ja paljon merta sekä jokunen kaupunki. Teiden varrelta voit usein löytää kiviä ja laattoja jotka on pystytetty esim. tietä rakentaneen Matti Meikäläisen kunniaksi. Rannoilta löydät myös paljon ankkureita yms. muistomerkkejä, jotka useimmiten kertovat joko rannalle joskus saapuneesta laivasta taikka sen uppoamisesta. Perinteisesti itärannikon kylteissä kerrotaan ”Captain Cook ankkuroi laivansa tähän vuonna 1800-jotain, koska tähän oli hyvä ankkuroida. Täällä miehistö lepäsi kolme viikkoa jonka jälkeen he jatkoivat matkaansa pohjoiseen.”

Australia on myös täynnä todella komeita ja historiallisia rakennuksia. Jotkut ovat järkyttävän vanhoja eli ainakin 200 vuotta sitten rakennettuja. Useat näistä rakennuksista ovat täysin raunioina ikänsä vuoksi, vaikka niitä ei olisi edes pommitettu. Esim. Tasmanian eteläosista voit löytää Port Arthur rangaistusvankilan. Kyseinen vankila on yksi alueen suurimmista turistikohteista sen jännittävän historian vuoksi. Paikalta löytyy yliluonnollisen nopeasti raunioituneita vankila-asioita sekä kahvila.

Australia on nuoresta historiastaan erityisen ylpeä ja paikalliset hämmästelevät satunnaisesti esim. Eurooppalaisen historian ikiaikaisuutta.

Aboriginaalikulttuuri ennen ja nyt

Ennen kuin valkoinen ihminen nimesi tämän saaren Uudeksi Hollanniksi sitä kansoitti pelkästään ns. alkuperäiskansalaiset eli aboriginaalit. Kyseinen kansakunta on elänyt täällä tuhansia (?) vuosia nerokkaasti hyödyntäen karun luonnon lahjoja niin ravinnon kuin lääkitsemisenkin muodossa. Heidän kulttuurinsa on ollut voimakas ja kulkenut suullisesti. Usein asuinluolissa ja muissa hengausmestoissa on pidetty opetussessioita, joissa viisas vanhempi henkilö on maalannut okra-väreillä kallioon esim. kaloja, kenguruita, pahoja henkiä tai tarinoita insestiä harrastaneista sisaruksista. Nämä kalliomaalaukset ovat yksiä harvoja asioita mitä aboriginaalit ylipäätään kirjoittivat/merkitsivät kulttuuristaan.

Materiaaleina käytettiin puuta ja kiveä sekä erinäisiä kasvien osia aina milloin mitenkin. Kanootteja poimittiin puiden ympäriltä kaarnan muodossa ja luonnon hyvinvointia ylläpidettiin satunnaisilla kulovalkeilla. Kaikesta tästä voit saada runsaasti lisätietoa museoista ja historiallisista kohteista ympäri maan. Aboriginaalit kehittivät hienon soittimen nimeltään Didgeridoo.

Nykyisin aboriginaaleilla on kuitenkin kyseenalainen asema Australian yhteiskunnassa. Varhaisemmissa vaiheissa valtio kyykytti aboriginaaleja ryöstäen heiltä maita ja ihmisoikeuksia. Nykyään heille maksetaan ymmärtääkseni jonkinnäköistä elämistukea jonka saamiseksi riittää oikea geneettinen alkuperä. Tästä(kin) syystä useat aboriginaalit ovat alkoholisoituneita ja saattavat kadulla vastaan tullessaan pelästyttää viatonta turistia. He ovat useimmiten kuitenkin vaarattomia.

Näin ei ole kuitenkaan kaikkien kohdalla, sillä monet aboriginaalit ovat menestyvien yritysten johtoasemissa ja heitä usein harmittaa rotukaimojensa luoma yleinen mielikuva aboriginaali-peräisistä ihmisistä. Olen kuitenkin oppinut täällä aboriginaalien yhteydessä termin Silver Pillow, jota jotkut käyttävät tyynynään. Kyseisen tyynynhän voi siis jokainen kotikokki väsätä tyhjäksi ryystetystä viinitonkka-pussista puhaltamalla sen täyteen ilmaa. Toinen Mount Isalainen termi on kuvailla yön kylmyyttä koirien määrällä: tarvitsetko yhden vai kaksi koiraa pitämään itseäsi lämpimänä yöllä. Aboriginaaleja tai ivallisemmin Aboja usein dissataan syyttä, mutta monta kertaa myös ihan hyvällä syyllä.

Mitä pohjoisemmaksi saarella menet, sitä tummemmaksi kansa käy. Jokseenkin merkittävää kansaa on myös Torres Straitin saaristosta tulevat ihmiset. Useissa työhakemuksissa yms. universaaleissa lomakkeissa kysytään onko hakija aboriginaalista tai Torres Strait Islander perua. Syy on minulle vielä epäselvä.

Turisti-action

Skydiving, benji-hyppely, sukellus, snorklaus, seikkailu riutalla, risteilyt, ratsastus meressä tai metsässä, lennot lentokoneilla ja helikoptereilla, bussikiertueet, viinikierrokset, luolat, kuumat lähteet, sademetsäretket, aboriginaalikulttuurihetket, eläintarhat, kansallispuistot, krokotiilin syöttämistä, uimista valaiden/hylkeiden/pingviinien/merileijonien/krokotiilien/tonnikalojen seassa, outback-retket, kameliratsastus rannoilla ja Ulurulla, saarihyppely, historialliset linnat ja opaskierrokset, kummitustalot ja valaidenkatseluretket sekä kokonaiset että vajaat Australianympärimatkat.

Tässä muutama äkkiseltään ulkomuistista heitetty tuote, jota mainostetaan kovaan ääneen turisteille. Nämä on asioita, joita voit Australiassa kokea mutta joita Australialaiset itse eivät juuri tee, tuotteet on suunniteltu turisteille. Hinnoittelu on yleensä kovin maltaista, mutta budjetillakin reissaava omatoimimatkaaja voi tälläisiin rahaansa halutessaan sijoittaa. Suosittelemma kuitenkin pitämään huolen, että saat rahoillesi hyvää vastinetta. Kaikkea ei voi tehdä ihan joka paikassa, mutta yleensä yhtä ja samaa aktiviteettiä tarjoaa useampikin yritys. Hintoja ja tarjontaa kannattaa siis vertailla ennen ostopäätöstä saadakseen ultimaalisen tyydytyksen.

Tässä nyt noin ympäripyöreästi selitelty mistä Australia on tehty. Jätin varmasti tahallani ja tahattomasti monta asiaa pois, joten jos mieltäsi jäi askarruttamaan jokin asia tahi seikka, nakkaa viestillä niin katsotaan mitä voin tehdä.

Kiitos ja kumarrus, nyt tartten kylymän kaljan sekä siihen kuplamuovi-coolerin.
-O

Osa 2/2, On mulla tassa kookospahkina

1.10. / Kalbarri

Yo tosiaan jossain tienvarressa telttailemassa ja aamulla paristely kohti Monkey Miaa. Matka isolta tielta Miaan on World Heritage Drive, koska sen varrella on monta upeaa asiaa. Naihin sisaltyy mm. tiian uusi lempielain strematoliitti joka miljardeja vuosia sitten loi happea jotta esim. mekin voitais taalla tallailla. Ne on cyanobakteerien luomia kivennakoisia asioita.
Matka jatkui Shell Beachille. Mestalla ei ole mitaan tekemista bensajatin kanssa vaan rantaviiva joka on muodostunut pelkastaan simpukoista - tavaraa on metritolkulla joka ulottuvuuteen. Uudisraivaajat kaytti superpakkautunutta simpukkamaata myos kotien ja kirkkojen rakentamiseen koska puu ja muu sellainen matsku oli harvassa - simpukkatiilet eristaa myos perhanan hyvin, koska ilmataskut.

( Havannoiva kuva simpukkatiilien muodostumisesta )

Seuraava kohokohta on nakoalat Eagle Bluffilta. Korkeelta boardwalkilta pystyy nakee kun kymmenet hait ja pari rauskua tyynesti loiskuttelee matalassa kirkasvetisessa rannassa. Upeinta oli silti ehka parinkymmenen turistin joukkokuvaaminen. Saatiin kasa kameroita ja hymyilevia ihmisia, viihdytettiin myos joten homma oli jees!

Monkey Mian portilla me hammastyttiin koska sisaanpaasymaksu! Pieni kyla johon on narikkamaksu, wat? Selvisi myos etta dolphiinot on jo menny joten hetken aprikoimisen jalkeen paatettiin ottaa leiripaikka, maistaa kaikkia saatavilla olevia Matilda Bay panimon mallasjuomia seka ottaa lunkisti.

Aamulla (tanaan) tarkasteltiin delfiinien ruokintaa. Ne oli villeja mutta tuli aika lahelle. Suihkunautinnon jalkeen suunnattiin taas etelaan: "Kaydaan toi ja toi ja toi." eli ehdittiin tarkastella muutama lookout Murchinson River Gorgella, ajettiin mm. joku 55 km paskaa offroadia jotta nahtais yks kivi, Nature's Window. Ihan sieva. Ilta lahestynyt on joten jaatiin Kalbarriin ihastelemaan auringonlaskua ja punkkaamaan laittomasti. Ilta on viilea ja kostea.

----------

3.10. / Valilla Cervantes - Perth

Nihkean viilen meri/ilmastoyon Kalbarrissa viettamisen jalkeen matka kaytnnistyi taas etelaiseen suuntaan joskus ennen aamuseitsemaa. Tarkastimme laheisen Red Bluffin nakoalan ja totesimme etta keli eika aallot ole kovin suopeita snorklaustoiveisiimme joten tahtasimme pinkille jarvelle. Port Gregoryn hoodseilla tosiaan on pienehko jarvi jossa lilluu tuhottomasti betakaroteenia - porkkanavaria - joka muuttaa legendan mukaan veden pinkiksi. Minusta se oli enemmankin oranssi.

Northhamptonissa pitaisi olla Oakabella Homeastead eli Wa:n kummittelevin mesta. Ei osallistuttu kierrokselle koska mesta vaikutti lahinna kahvilalta ja parilta vanhalta huonosti hoidetulta talolta. Olimme paikalla jo yhdeksalta odottelemassa kahvila-tadin saapumista. Han on kanadassa elanyt pohjosamerikan intiaani-irlantilainen horho-tati. Lievasti epailyttava.

Ajamme Geraldtoniin. Etsimme kasiimme kirjaston ja sen ilmaisen internet-tunnin. Lapparille rajaton wifi, huoh... Taman jalkeen vaihteeksi vahan tukevampaa ruokaa eli pastaa, jauhelihaa ja pari rehua. Innostuin ostamaan myos kananmunaa, saas nahda miten ne selviaa. Ruoka valmistettiin julkisella BBQ:lla. Katsastamme majakan ennen siirtymaa tienvarsimajoitukseen.

Tanaan herasin veden ropinaan. Tuulitakki-tasoinen telttamme sai uuden pakkaamisennatyksen kun kauhuissamme syoksyimme teltasta ulos monsuunisateen pelossa. Pieni ripaus paattyy heti kun saamme teltan kasaan ja pyllyt autoon.

Lesueur NP:ssa oli monta kukkaa. Emme nahneet nokkasiileja varoituksista huolimatta. Jurien Bayn Marine Parkissa olis nanhy merileijonia jos ois maskanu laivamatkast aja snorklaamaankin ois paassy jos ois loytyny se mysteeriranta nimeltaan Hangover Bay.
Loysimme kuitenkin Pinnacles Desertin. Pieni aavikkoalue jossa sojottaa kivipylvaita ilmeisen tuntemattomasta syysta, kasveilla taitaa kuitenkin olla jotain tekemista asian kanssa. Hiekalla moyri myos Bob. Bob on potkylalisko jonka hanta muistuttaa kuulemma paata. Bobin oikea nimi on bobcat tai bobneck tai bobtail lizard tai jotain.

( Kuva Bobista. )

Bobit elaa laumoina teiden varsissa, niita nakyi aika monta. Olen nahnyt myos muutamia muita liskoja Australiassa. Etsittiin epatoivoisesti yosijaa, seikkailtii tielta toiselle, tehtiin ruokaa ja palattiin Indian Ocean Drivelle tutimaan - taalla on joku restarea jota ei ole missaan kartassa tai oppaassa. Surullista, mutta totta, naita on aika usein. Rakensin tanne myos teltan, mutta alkoi taas sataa joten kastelin sen. Nukumme autossa.

---------

Lauantai eli 6. 10 / Fremantle

Yanchep NP on lahinna kiva paikka pitaa picnic. Paikka kuhisee ruita ja niiden jatoksia ja koaloita (kuolioita tai koulemia) on asetettu naytille puuhun istumaan. Talk about luonnonvarainen..

Torstainahan me tosissaan odotuksista huolimatta saimme helikopterilta kuullostavan prutkumme avustuksella kyydin Perthiin. Alun katusokkeloeksymisen jalkeen etsiydyimme kirjastoon jossa oli - uskokaa tai alkaa - tuhottomasti tietokoneita rajattomaan kayttoon - ilmaiseksi! Unohdumme ruudun aareen muutamaksi tunnisti, selvittelimme asioita ja itkimme CouchSurfing Perth Emergency -osastolle nukkuvamme sillan alla. Johan loytyi majoitus!
Sieva hippibiologi Chid lupasi etta saamme telttailla hanen takapihallaan. Olemme kuitenkin nukkuneet jo kaksi yota oikeassa sangyssa! (kamppikselta lainassa) Pehmea sanky tuntuu hammentavalta paikalta kun on nukkunut kuukauden esim. autossa tai telttaillen soralla.
Saimme samalla kutsun myos Fremantlen keskustaan syomaan hienoja juustoja ja puhumaan asiantuntevasti mikrobiologiataiteesta. Soimme ulkona ja siirryimme unten maille.

Perjantaina herattiin hyisesta huoneesta (eristys ja lammitys ois kova) ja hostin nukkuessa karattiin Fremantlen kartsalle kurtsailee. Kierrettiin jokuset markkina-asiat ja kokeilin taas vahan siipiani katusoittohommissa. Arviolta reilun puolen tunnin sessiolta tienasin noin $6 ja tutustuin yhteen suomalaiseen mieheen.
Myohemmin illalla kotimestoille saapui eilinen taiteilijasankari seka mies nro 3. jotka yhdessa hostimme kanssa aiheuttivat reteet kotijamit. Illan suosikkisoitin oli kookospahkina jossa oli keppi ja pari kielta. Opetin/soitin pojille pari suomalaista rallia joita itse kukin tyylillaan tulkitsi ja pahoinpiteli.

Vietin alkuyosta pari tuntia baari-alueella soitellen ja tienasin jo enemmankin. Tanaan suunnitelmissa valloittaa Perth uudestaan ja mahdollisesti soitella vahan lisaa.


Lisaisin kuvia jos voisin.
En enaa ikina tahdo kirjoittaa nain pitkia paivityksia.
Kiitos ja kumarrus.
- O

Osa 1/2, Malttamattomia apinoita

22.9. Lauantai / WA:n eka leiri

Hanna ja Nick on ihania ja aidosti ystavallisia. Kaytiin niiden kanssa markkinoilla, Berry Springsissa uimassa, deckchair cinemassa (ulkoilmaleffat) ja eastpointilla grillaileen. Siita hyvasta tein karjalanpiirakoita ja lihapullia.

Viime keksiviikkoaamuna me paraytettiin taas haneen. Herasin heratykseen puoli tuntia tarkoittamaani aikaisemmin koska en ollut muuttanut puhelimeni aikavyohyketta. Huoh.

Me nahtiin Brutus. Brutus on 5,5 m pitka asia taynna hampaita ja raakaa voimaa. Brutuksen suusta kuuluu vahan samanlainen aani sen loukojen osuessa yhteen kuin suuresta valurautatynnyrista jota lyodaan isolla lekalla jarven rannassa. Kavimme siis Adelaide riverilla jarjestettavalla Jumping Croc cruisella.

Kakadu National Park oli pettymys. (Yksi Australian suurimmista ja kuuluisimmista kansallispuistoista Northern Territoryssa.) Tiesimme etta se on suota ja teistimme ettemme paase nakemaan vesiputouksia koska meilla ei ole nelivetoa. Putouksia on matkalla kuitenkin nahtu jo kyllastymiseen saakka. Okei.
Tienviitat oli puutteellisia. Annettu etukateistieto oli puutteellista tai vaaraa, maksulliset leirialueet eivat olleen missaan maarin huollettuja ja itse maksutapahtuman sijoittuminenkin jai epaselvaksi. Emme siis maksaneet mitaan yhdesta $5 leiripaikasta. Havisimme aikaisin aamulla.

Ubiriksi nimetty paikka puistossa oli aivan hieno, siella oli todella paljon kalliomaalauksia seka hyva nakoalapaikka alla siintaville floodplainseille - tulva-alangoille. Torstaina kaytiin myos jossain toisessa maalauspaikassa seka Yellow Waterilla, tyypillisella wetlandilla jossa on paljon lintuja ja krokotiileja. Ihan jees, jossei noita soita olisi suomessa nahty. Lahiston muusta aussiluonnosta kylla todella poikkeava.
Fogg Dam on samaa markaa areaa, mutta loytyy ennen kansallispuistoa. Taalla meilta jai vessareissu tekematta koska polun vieressa lekotteli krokotiili. Ehka ensimmainen luonnonvarainen joka loydettiin itsenaisesti.
Tanaan tosissaan herattiin lahes autiolta leirintapaikalta vahan Kununurran jalkeen, seuranamme vain muutava ammuva marehtija. WA:n rajalla meilta takavarikoitiin appelssiinit, perunat seka kaikki sipulit joita ei jaksettu kuoria.
Mun piti tehda tikkupulla-asioita leiritulen aaressa, mutta mulla ei ollutkaan yhtaan jauhoja!?

-------

25.9. / Broome

Saavuttiin tanne sunnuntaina vailla yosijaa tai suunnitelmia. Meille selvis etta alueelta loytyvat dinosauruksen jalanjaljet nakyy vasta ensiviikolla kun vuorovesi laskee riittavasti ja 'kuun portaat' niminen luontoilmiokin ois samoihin aikoihin. Paras ratkaisu on siis tuhlata viikko Broomessa tekematta mitaan nukkuen autossa epamaaraisissa paikoissa.
Sunnuntaina oli kuitenkin jotkut markkinat joissa kavin tienaamassa ensimmaiset katusoitto-roposeni. Vklona on vissiin enemmankin markkinoita joissa soitella. Oon myos harkinnut hand-linen ostamista, mutta en oikein osaa varmaan kalastaa sellaisella. Merikin viela.

------

27.9.

Malttamattomia apinoita oomme kaikki.
Lahdettiinkin heti tiistaina pre-sunset kameleiden jalkeen Broomesta koska ei jaksettu oottaa. Jaljet jai nakematta, mutta kuu-asia nakyy muuallakin seka markkinoitakin varmaan jarjestyy.

Sijainti on nyt Exmouthista vahan matkaa pohjoiseen, maksetulla pakkosahkoistetylla leirintaneliolla majakan kupeessa kaikkien muiden turistien seurassa. Onneksi on sentaan juomavetta ja lammin suihku. Huomenna suunnataan puolikuuluisaan Cape Range National parkiin, ostettiin sita varten 28 paivan WA:n kansallispuisto-passi (NP-passi) $40 ja snorkkelit ja rapylat $120. Ostettiin myos bensaa joten oon tanaan kayttanyt varmaan puolet meidan viikkobudjetista, vaikka ostettiinkin uusi vaihtorengas Broomesta koska edellinen levis keskelle eramaata.

Riippumattokin on vihdoin kaytossa, se roikkuu tuulen riepoteltavana yhdessa markien pyykkien kaa. Taalla on kylma. Hammentavaa. Pitaa vetaa taas huppari paalle. Teltta piti koyttaa puihin kiinni seka hakata taltoilla maahan jotta tuuli ei veisi sita mukanaan. Osa taltoista vaantyi, kova maa.

(pieni kasin piirretty kartta Exmouthin niemesta, johon on merkitty leiri, exmouth, coral bay seka cape range np)

Loydettiin Ausseista joskus hernekeittoa, "mushy peas". Se on makeaa pehmeaa hernemossoa. Huoh.

------

29.9.2012 / Carnarvon, tai jotain sinnepain

Yolla tosiaan tuuli niin, etta teltta meinas irrota sijoiltaan, joten siirryin autoon tutimaan. Tiia jatkoi mytyssa uneksimista. Kiinni koytetyt pyykit oli narulla riepoteltavana. Kahdeksalta saatiin ajaa NP:hen toteamaan tyhjyys ja armoton tuuli. Lakeside nimisella paikalla tuuli niin etta saariin koski kun hiekka lensi tuulessa. Snorklaus-unelma parhaimmillaan. Tarkistettiin viela Turquoise bayn tyhjyys, missaan ei nay ketaan. Koko mesta on aivan kuollut ja ajatus upeasta kansallispuistorannasta on poissa.
Oysten Stack niminen rantakivikko taasen osottautui onnistumiseksi. Kyseisessa mestassa kandee polskia vain korkean vuoroveden aikaan joten vakea oli siella ees taas. Itse vesi oli pirun kylmaa eika korallitkaan vakuuttanut, sievia kaloja kylla nakyi useampikin. Paatimme Tiian kipeista jaloista huolimatta jatkaa dallaamaan Mandu Mandu Gorgen polkua. Puskakavelya noin 1-1,5 h, villivuohia, erikoisia kivia, kiipeilya gorgen reunalla ja hienoja maisemia meren suuntaan. (Mika on Gorge suomeksi..?)
Mandu Mandu Gorgelta palatessa kannattaa kayda tien toiselta puolelta loytyvalla North/South Mandu rannalla: pienista violeteista ja valkoisista kivista muodostunut ranta piristaa mielta kummasti.
Kavimme kakkoskierroksella Turquoise baylla ja ero oli jarkyttava. Parkkipaikka oli taynna pakuja ja nelivetoja, tusiteja vilisi joka ilmansuunnassa ja tuulikin tuntui lakanneen raivoamasta.

Miksi ilahdun turisteista?
Vaikka sinallaan nauttiikin olla omissa oloissaan ilman kymmenia vieraita kielia ja itseaan karyttavia arskattajia on kuitenkin huomattavan paljon turvallisemman oloista lahtea merelle virtauksiin polskimaan kun seassa on muitakin hulluja. Sievaa riuttaa ja kaloja, mutta kylymaa. Ei niin paljon merimakkaroita kuin Osteripinossa. Lakesidenkin snorklaus oli ihan jees. Aika kuluu nopsaan kun on kivaa, ajeltiin auringonlaskussa Exmouthiin ja laittomasti (taas) nukuttiin autossa jossain kadun varressa.

Tana aamuna ajoimme itsemme Coral Bayhin snorklaileen. Todella sieva paikka, riutalle paasee taaltakin suoraan rannalta. Rohkeus palkitaan, silla mita pidemmalle merelle polskit, sita hienompaa korallia ja kaloja naet. Tiia ei halunnut tulla kanssani kovin pitkalle ja itseanikin epailytti lahinna koska lasit huurtui jatkuvasti heikentaen nakyvyytta huomattavasti. Turha katella koralleja jos ei nae.
Jossain lahistolla olis ollu vissiin jotain matalaa vesistoa jossa yleensa pyorii paljon haita, mutta taidettiin unohtaa se kun nalkasena lahdettiin ajeleen etelaan.

Carnarvonista ruokaa, jatkettiin seuraavalle rest arealle. Matkoilla naimme emuja, kenguruita, vuohia, lampaita, lehmia ja lintuja seka erinaisia raatoja.

Pohjoisessa on kuuma

Perjantai 7.9.-12 / noin 200 km Ulurulle

Mount Isassa ei kuulemma ole muuta tekemist' kuin ampua kenguruita maastoautosta. Tama jai kuitenkin kokematta koska tutustuimme paikalliseen juomakulttuuriin. La-Su kului sopivasti erinaisissa pirskeissa, Joonas esitteli meille ystavansa Joshin seka Leen. Kotibileista overlander-baariin ja sielta yokerhoon. Sunnuntaina jotain vastaavaa.

Joonas meinas tulla meidan mukana Ulurulle, mutta maanantaina se loys jalastaan omituisia paiseita jotka vaikeutti kavelya. Oltiin suunniteltu, etta lahdetaan Ke aamuna ajamaan. Ma ja Ti hoideltiin asioita seka krapulaa.

Keskiviikkona Joonas kuitenkin jalkansa vuoksi suuntasi kohti Cairnsia jonne han tahtoo asumaan. Mina ja Tiia karautimme lanteen. Ilman tarkkaa loppukohdetta pysahdyimme Tennant Creekissa kyselemassa paikkakunnan aktiviteetteja. Tamakin kyla on harrastanut pitkaan kaivostoimintaa eika mitaan muuta mielenkiintoista paikallsiten ihonvarin lisaksi loytynytkaan. Vierailimme siis laheisen Mary Ann Jarven kupeessa uimassa ja syomassa. Ulkona oli lamminta arviolta +40 joten pulahdus oli tarpeen.

Jatkoimme matkaa etelaan ja kohtasimme Saatanan Marmorit eli Devils Marbles eli Karlu Karlu eli pyoreat kivet. Turistinahtavyys jossa suuria kivenmurikoita mollottaa toistensa paalla. Paikallisille pyha. Bongasimme myos puolivillin dingon joka nauttii turistien tarjoamista jatteista. Yoksi ajoimme seuraavalle leirintamestalle pystyttamaan telttaa pimeydessa lehmien rohkiessa vieressa. Paivan km saldo teki noin 900 km. Hups.

Torstaina todettiin Alice Springsin olevan vahan tylsa ja jatkoimme matkaa melkein Ayers Rockille asti. Paluumatkalla saatamme tutustua matkanahtavyyksiin enemmankin, mutta toistaiseksi kiisimme viela 600 km lisaa. Perjantaiaamu on hyytavan kylma. Tanaan paiskotaan Ulurulle asti.

Pe 7.9. / Uluru

Kiersin tanaan Ulurun. Sen paalle kiipeaminen on syntia. Siita kiipeavat turistit nayttivat holmoilta ja saivat esi-isien kiroukset ylleen. Opin paljon kiven merkityksesta paikallisille hengellisissa seka selviytymistarkoituksissa. Katselemme nyt auringon laskevan Ayers Rockin ylle. Kivi on hieno. Tyhjyydessa kasvaa heinaa ja puita ja  turisteja. "Nayttaa leijonankuninkaalta! Aatsivengaa!" Eli valokuvaushommia.


Luulisin etta 10.9. eli maanantai noin 100 km Aliceen (Etelapuoli)

Huomenta. Oisin on saatanallisen kylma. Se olis ihan ok jos ei tarviis nukkua pienessa teltassa kovalla maalla huonossa makuupussissa. Mut se on ihan kivaa koska ei tarvitse tutista yksin. Lauantaina heratys oli 5 am jotta ehdittais ajaa Ulurulle kattomaan talla kertaa auringon nousua. Oli kylma. Nousu oli tylsa. Ajettiin laheiselle Kata Tjuta vuoristolle (Olga's) kaveltiin sen kierrokset ja huokailtiin turisteja. Tiia lupas viia miut kavelee UKK:n eli Urho Kaleva Kekkosen mukaan nimetyn trackin suomessa.

Sunnuntain hommana oli eksya Kings Canyoniin ja sielta pois. Tehty. Sievaa.

En ymmarra miksi outbackissa tienvarteen on nakeltu autolasteittain hedelmia.
Harmaat nomadit eli asuntoautokansa ovat ystavallisyydessaan joskus royhkeita, uteliaita ja nenakkaita.

Track arvostelut:
Uluru 10,5 km
Tasaista helppoa polkua kiven vierustaa pitkin. hyvia opaskyltteja ja hauskoja mielikuvitusnakyja kivissa. 3-4 h sisaltaen evasretken ja runsaasti ihmettelya. Muista varoa kanssa-turisteja.

Kata Tjuta 7,4 km
Seikkailu komeiden kivipaasien lomassa. Valley of the Winds on paikan nimi ja tuuli sen mukainen. Maasto miellyttavan vaihtelevaa mutta silti helppo: ala tormaile kamerakaulaisiin.

Kings Canyon 6 km
Rankka alkukiipeaminen portaita ylos jonka jalkeen reitti mutkittelee komeiden bouldereiden ja hengenvaarallisten kielekkeiden lomitse. Vieralijan on vaikea uskoa huipulla olleen joskus meren: sielta loytyy kivia joissa on ilmiselvia hiekkapohjasta tuttuja miniaaltoja. Kanjonin pohjalla on Edenin puutarha ja karskein trekkaaja ottaakin tahan eramaakohteeseen uikkarit mukaan: laakso nimittain suojaa ulkomaailmalta ja on usean elain- ja kasvilajin reheva turvapaikka.


Edit: Illasta todettiin Stanley Chasm maksulliseksi, vilkaistiin Simpsons Gap (Ei siis Simpsons Deserttia, ikava kylla) ja ajettiin yoksi leirimestaan just kauriin kaantopiirin korkeudelle. Katottiin jotain infokyltteja ja joku asuntoauto-seta ilmesty Australian kartan kanssa ja alkoi selittamaan missa on kauriin kaantopiiri ja mika se on. Monet taalla ei kuulemma tieda.
Ostettiin postikortteja. Auto varmaan hajoaa kohta. Suuntana on nyt Darwin. Moritz Petry ainakin lupasi leikkia meidan kanssa! <3


Tiistai

noin 1000 km kauriin paantopiirilta pohjoiseen (Wataranka tjsp)

Viime yona palelin. Tana yona varmaan hikoilen. Aurinko on jo laskenut ja on edelleen pirun kuuma. Me tosissaan herattiin aamulla vahan Alicen ylapuolelta kohdasta "Tropic of Capricorn". Tiputettiin pari postikorttia Tennant Creekissa ja jatkettiin.

Meidan oli pitaman leiriytya noin 148 km aikaisemmin, mutta oletettu mesta taisikin olla rekkaparkki. Jatkettiin matkaa miettien suunnitelmia ja loydettiin liftari! Iakas aussi-tati matkalla seuraavaan kaupunkiin, toita etsimaan. Hanen surukseen tahtasimme ja leiriydyimme noin 30 km ennen tuota citya joten han saa nyt nukkua taivasalla. Silla on avaruuspeitto, tuhkaa sen ymparilla ja paljon vetta. Me ehka nakataan se aamulla tonne.

Kuuma. En ehka jaska viritella nuotiota pelkasta tulen ilosta. Kassellaan.


Taitaa olla Torstai-ilta Darwinissa

Aussimuija jatettiin Watarankaan ja vierailtiin sen paikan kuumassa lahteessa. Jatkettiin Katherineen ja tsiigattiin Katherine Gorge tai ainakin sen eka vahan pitempi trakki (8,6 km / 3 h) Kohteena oli Paddys lookout joka oli aevan mieleton. Sen lahella oli myos Southern Rockhole joka sadekaudella olis ilmeisesti villi ja komea vesiputous mut nyt naytti lahinna haisevalta latakolta johon on veden vetaytyessa jaany pari viatonta fisua trappiin.

Pienen virkistysretken Katherinen Hot Springseille jalkeen suunnattiin jo leirintaan parinsadan kmn paahan.

Tien varressa seisoi tumma hahmo vasten auringonlaskua. Pysaytan hanen viereensa ja han ojentaa minulle rahaa ystavallisesti vinkaten haluavansa Darwiniin. Tuleva leirimme olisi viela pienen matkan paassa paatepysakista, mutta han lupasi leiriytya kanssamme.

Mies oli lyhyt ja iakas. Hanen harmaa takkuinen partansa oli yhta pitka kuin jokainen vuosi jonka han oli viettanyt Australiaa ympari kavellen ja ratsastaen. Olin pelastus, suuri messias joka ystavallisyydessaan raivasi menneen elamansa takapenkiltaan luoden tilaa uusille tarinoille.

"Me mates call me Bushy, but me real name is David." Koko matkan han kertoi tarinoita ja vinkkeja Australiassa elamisesta ja syomisesta. Opin, tai ainakin kuulin mita puskaruokaa (Bush tucker) mistakin voi kerata, kuinka kaarme nyletaan ja valmistetaan seka komeimmat luonnonsuihkut ja porelahteen unohtamatta mainita mita osia Crocodile Dundeesta  ja muista kuuluisista elokuvista oli kuvattu missakin pain kulloista matkaamme.

"It takes about a month to walk from Katherine to Darwin. I've walked that bit twice now. I'm going to see me galfriend!" han sanoi levea virnistys kasvoillaan. Han esitteli meille vahan tata pohjoista kaupunkia ja tarjosi reissun paatteeksi kupit kuumaa kavelykadun kulmassa. Herra laski kuluneen huopahattunsa kassinsa paalle, ihaillen ohimennen siihen tekemansa krokotiilinnahkaremmin varia, antoi meille yhteystietonsa ja katosi kiehensa.

Joskus pieni ystavallisyys voi palkita yksinkertaisilla asioilla. Oli muuten paras kuppi kahvia sitten suomesta lahtemisen. Kerron loppuillasta huomenna. Hyvaa yota pienet lapset. Nuku hyvin juustokuu.

Perjantai:

Eilisen kulttuuriseikkailun jalkeen metsastimme kasiimme Hannan ja Nickin. Totrmattiin Nickiin joskus Mackaysa baarissa ja han lupasi rakastaa meita myos Darwinissa jos tanne joskus eksyisimme. Miitattiin keskustan baarissa parilla kaljalla ja ajeltiin lahistolle asunnolla rakentamaan pesaa, nauttimaan olutta ja hengittamaan luonnon antimia. Illalla vierailtiin Darwinin legendaarisilla Mindil Marketseille seka nahtiin se kuuluisa auringonlasku.

Oli muuten aika pro kokoonpano. Kaksi miesta, nelja didgeridoota ja rumpusetti. Oli melko loppumaton sateenkaarioksennuksen virta seka omasta suustani etta muusikoiden instrumenteista.


- O

And so it begins

Torstai 23.8. lähellä sijaintia El Arish

Meidän oli pitämän lähteä Townsvillestä vasta parin viikon päästä, mutta Haroldsilta saatujen yllättävien potkujen vuoksi aikaistimme matkaa. Potkut tuli, koska ajattelemme rahaa emmekä töitä. Onneksi en kertonut pomolle alussa syntyneitä markkinointi-ideoitani. Opiskelu ja sellainen on nyt muutenkin menettänyt mielenkiintonsa, vaikka oon toisaalta varma että Suomessa opiskelu tuo taas kaivattua varmuutta ja rutiinia elämään.

Eilisen aamukajakoinnin, päivän rikkaruohonkitkennän, imurin hankkimisen, iltasuunnistuksen, raivokkaan siivoussession ja epäonnistuneen panimokäynnin jälkeen nukuttu yö toi tullessaan sekalaisia tunteita. Aamulla viimeiset reput ja laatikot täyteen ja matka pääsi alkamaan noin kello 11 am. En ymmärrä miten me onnistuttiin hankkimaan niin paljon tavaraa että ne ei meinaa mahtua autoon. Nyt ei oikein mahdu muuta kuin tavarat ja kaksi matkustajaa. Tämä paha.

Toistaiseksi enemmän tai vähemmän rikki on läppäri, oma pokkari, auton vaihteisto, puhelin, suhteet Townsvilleen sekä Tiian että oma mielenterveys.

Näin Hitchinbrook Islandin pohjoisreunan rannikolta. Käytiin Mission Beachilla huiputtamassa yks mäki, jonka nimesin Traumavuoreksi. Varmasti tosi sievä kaupunki, mutta nuivailtiin ja ajettiin jonneen A1 -tien varteen yöksi. Pasta-tomaatti-tonnikalaa, pyykit kuivumaan, teltan pystytys, kohta ehkä nukkumaan, kello on sentään jo 6 pm eikä oo vielä pimeetä.

Huomenna kohti Cairnsia.

-O

---------------------------

29.8. / 40 mile scrub national park

Torstaina Townsvillestä tien päälle, perjantaina Cairnsiin Hollantilaisen Jeromyn takapihalle telttailemaan ("Ja mo han leva!" Vai miten niitä synttäreitä hurrimaassa vietettiinkään?), käytiin vähän baarissa, puhuttiin paljon Suomesta ja elämästä (keskustelu sisälsi myös 2 engelsmannia ja yhden belgialaisen tytön).
Sunnuntaina käytiin tsiikaa sikaupee Josephine falls ja Babinda Boulders (Devils creek) ennenko kiidettiin grillaamaan Yorkeys Knobiin nudistihomomiehen temppeliin.

Maanantaina käytiin viimestä kertaa riutalla Cairnsista käsin. Firman Passions of Paradise 8am-5pm reissu hintaan  $149 per painolasti sisälsi snorklausseikkailun Paradise Reefille ja Michaelmas Caylle (lintupyhättö/hiekkasärkkä/riuttaesiintymä). Todella upeita maisemia, kaloja, koralleja, hyvä ruoka ja seura.

Illalla tehtiin nudisti-kalakeittoa, korjattiin nudistiläppäriä ja katsottiin nudistikomediaa. Muistinko mainita sunnuntaina sattuneen tapauksen kun meille valmisteltiin privaattiporeallas ja kumiankkoja kynttilöin valaistussa sademetsämiljöössä? Aina kun viinilasti tyhjeni alaston mies tuli kaatamaan lisää.

Hostimme hyvistä vinkeistä huolimatta jätimme Cape Tribulation -osan käymättä ja kaarsimme Port Douglasin jälkeen lounaaseen. Ti-Ke yö vietettiin Mount Molloyssa.

Keskiviikon suunnitelmiin kuului käydä kurkkaamassa Millaa Millaa Falls ja ehkä Innot Hot Springs. Jämähdettiin kuitenkin heti ensimmäiseen kaupunkiin nimeltään Mareeba, syystä että paikallinen infotäti kertoi läheisestä kahvimuseosta ja antoi meille alennuskuponkeja. Kävimme siis extempore nauttimassa museolla kulttuuria sekä aamukahvia noin 3,5 tuntia.

Sisäänpääsymaksulla ($14) sai kiehtovan museokäynnin lomassa nauttia rajattomasti kymmeniä eri kahvilaatuja, neljää teetä, kolmea likööriä sekä paikalla tehtyjä herkkusuklaita. Tavaraa upposi ja tuliasiakin tarttui mukaan. Vihdoin matkan jatkuessa katsastettiin matkalla myös Malanda Falls, Curtain Fig Tree, Millaa Millaa (joka on kuulemma jostain shampoo mainoksesta tuttu..?), random tuulimyllyfarmi sekä puro nimeltä Innot Hot Springs jossa oli perkeleen kuumaa vettä.

Me ajetaan nyt Savannah Wayta ja käännytään heti huomenna aamulla länteen.

---------------------------

Day 8 / near Karumba  (30.8.)

Herättiin aamulla tien vierestä ja lähdettiin länteen. Undaran tulivuoriluolat olis maksanu minimissään viisketä dollaria naamaa kohden joten käytiin katsomassa läheisen Kalkani-tulivuoren kraateria ja kävelemässä sen reunan ympäri. Oli tylsä.

Ajettiin siis joku 550 km kohti Normantionia ja päätettiin piipahtaa Gulf of Carpenterian rannalla Karumbassa kun se on kerta tässä matkan varrella, vain 70 km poikkeama yhteen suuntaan. Mesta olikin kyllä surullisen tylsä.

Nykyisessä puskamajoitusalueessamme on krokotiileja joten uiminen ei taaskaan suotavaa.

--------------------------------

Day 9 / Mount Isa

Eilen löydettiin Suomalais-Australialainen Kari leirintäalueelta. Hänen viisi karavaanivaimoaan tarjoilivat meille retkipullaa ja punaviiniä. Vastapalvelukseksi soitin kitaralla epävireisesti suomalaisia itkuvirsiä.

Ajoimme tänään Mount Isaan, jossa meillä mahdollisesti on 0-2 yöpaikkaa. Taas noin 530 km ajelun ja yhden tankkauksen jälkeen saimme Isan infopisteeltä sähköä puhelimiin, joilla kontaktoimme Joonasta.

Joonas on Monan ystävä jota ei tuntenut Tiia sen enempää kuin minäkään. Hän kuitenkin aivan innoissaan otti meidät vastaan koska hänen elämässään kerrankin tapahtuu jotain. Isassa parasta ajanvietettä on kuulemma kenguruiden ampuminen maastoautosta, joten mitään turhan jännittävää kuvaa kaupungista emme ole saaneet. Töistä päästyään me grillattiin mureita pihvejä ja herkullisia ribsejä. Kylmää kaljaa. Internet. Suihku ja sänky. Ihan kun ois kotiin tullu.

Mount Isa on maailman laajin kaupunki (Wikipedia). Suomalaisilla on aina ollut iso jalansija täällä, heitä löytyy täältä suhteellisen paljon vieläkin ja kaupunkia elossa pitävät avokaivoksetkin ovat pitkälle suomalaisella jääräpäisyydellä taannoin tänne rukattu.

Me saatetaan ottaa Joonas takapenkille ja viedä se Ulurulle. Suunnitelmat selkeytynevät parin päivän sisällä.

- O