Tavallinen maanantai

Tiialla soi herätys aikaisin aamulla, jotta ehtii kahdeksaksi töihin. Hän on väsynyt ja hiljainen, koska ei ole saanut unta yöllä. Heippaan hänet matkaan ja käännän kylkeä. Oma vuoroni alkaa vasta myöhemmin, joten voin nukkua univelat pois. Heräilen satunnaisesti ja yhdentoista aikaan totean, että täytyisi nousta ylös jos aijon jotain saada tänään aikaiseksi. Tarkoitus on kirjoitella postikortteja ja selvitellä paljon asioita netissä.

Värkkään itselleni jotain pientä syötävää ja nautiskelen aamiaiseni parvekkeella ihmetellen alhaalla liikkuvien ihmisten elämää. Aukiolla istuu enemmän ja vähemmän ihmisiä tekemässä kuka mitäkin, näennäisesti ei mitään. Kansa tuntuu lähinnä hengaavan ulkona. Päivä on pilvinen. Jotkut istuvat yksin, jotkut seurustelevat ystävien kanssa.

Pakkaan tietokoneen ja paperit kassiini ja kävelen kirjastoon, koska siellä netti toimii paremmin. Sitä ennen muistan kuitenkin laittaa housut jalkaan ja paidan päälle.

Kirjastossa on useita pistorasioita sekä pöytiä joihin dataava kansalainen voi leiriytyä. Olen kuitenkin löytänyt lapsille suunnitellusta osiosta mukavia suuria tyynyjä ja muita löhöilyvermeitä joten päätän rakentaa itselleni pesän sen lähistöön ja lepuuttaa eilisestä urheilukoitoksesta väsyneitä lihaksiani. Hetken kuluttua kirjastotäti tulee kuitenkin minut häätämään, ”tämä on lapsille ja sinun täytyy nyt lähteä! Löydät pistorasioita kirjaston seinämiltä koneellesi.” Joudun siis lähtemään.

Kaikki paikat ovat täynnä. Istun hetkeksi sähköttömän pöydän ääreen pohtimaan asioitani, onhan koneessani kuitenkin akku. Asema on kuitenkin kovin epämukava ja lähden saalistamaan itselleni parempaa paikkaa. Ongelmana on usein se, että käyttämäni adapteri on iso mötikkä eikä mahdu aina toisen töpselin viereen, täytyisi usein siis olla täysin vapaa pistokepari (ne on täällä usein pareittain). Löysin kuitenkin itselleni pienen reijän johon työntää vehkeeni ja mukavan sohvanoloisen jutun jossa saatoin hetken lepuuttaa kipeää olemustani. Muutaman hetken kuluttua olin kuitenkin valmis lähtemään jo pois, koska kirjastotädin natsismi ja hartiajumitus veivät työskentelymotivaatiota.

Nakkasin matkassa olleet tavarat kotiin. Kassistani löytyi Iineksen (tottakai läppärilläni on sievä tytön nimi, räpellän sitä kuitenkin lähes päivittäin) lisäksi muistiinpanoja asioista joita pitää netistä selvittää, yksi kirjastokirja lukemista varten sekä sekä Haroldsin että Dominosin papereita täytettäväksi. En tehnyt näillä ns. lisätuotteilla tällä reissulla mitään. Kello löi jo yli kahden joten marssin ruokakauppaan, jopa korttelin päähän. Kaupasta löysin itselleni fetajuustoa.

Fetajuustoa käytin piirakan tekemiseen. Tein jauhoista, rasvasta ja vedestä piirakkataikinan, nakkelin siihen fetaa, sipulia ja pinaattia sekä munamaidon. Paistoin sitä uunissa hyvin kauan, koska australialaiset uunit ovat omituisia. Valmistelin myös päivän ateriaa: pilkoin kaalia ja sulatin jauhelihan.

Sitten menin parvekkeelle odottamaan että Tiia tulee töistä. Näinkin hänet pian ja riensin avaamaan hänelle alaoven (meillä on vain yksi avain eikä ulko-ovesta pääse sisälle ilman sellaista). Esittelin piirakan ja aloin paistamaan kaalia ja jauhelihaa. Sitten söimme kaalia ja jauhelihaa. Jälkiruuaksi söimme piirakkaa. Minulla oli tässä vaiheessa vielä noin puoli tuntia aikaa ennen kuin pitäisi lähteä omalle työvuorolle joten menimme ruokalevolle. Mutta emme nukkuneet vaan söimme myös jäätelöä, se oli hyvää, omnom.

Lähdin töihin, vein matkalla pari postikorttia, töissä minulle sanottiin että tänään on hiljaista, ei tarvita sua, mee kotiin. Pyörin hetken, juon kahvia ja merkitsen työvuorolistoihin olleeni töissä vartin, jonka jälkeen tallustan takaisin kotiin.

Kotona pohdimme että olisimme voineet tehokkaasti Tiian kanssa treffata kirjastolla ja saada jotain aikaan ja syödä vasta joskus viideltä kun kirjasto menee kiinni jos olisimme tienneet työtilanteen. Surullista.

Loppupäivä lagaillaan, pyöritään, tutkitaan karttoja ja kirjoja. Hain autosta aarteeni, eli keräämäni kauniit näkinkengät. Olen löytänyt kadulta myös siimaa, joten ajattelin että jos saan simpukoihin pieniä reikiä, voin tehdä niistä kauniita koruja. Linkkarilla sain niihin joko vain naarmuja, rumia reikiä tai isoja rumia halkeamia. Nyyh, rikoin aarteita. Harmi kun Australiassa on niin vähän simpukoita rannoilla. Minulla on muuten maailman suurin simpukkakokoelma! Säilytän sitä maailman rannoilla, olet ehkä nähnyt osan siitä joskus.

Tiia suunnitteli elämää, teki kauniin excel-häkkyrä-kalenterin, jossa on loppuelämä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Taisin syödä muutaman viinirypäleen. Niissä ei ollut siemeniä ja ne on todella hyviä. Taisimme käydä joskus myös nukkumaan.