Älä liian kauaa pesi

On jalkojesi juuressa melkein koko maailma
Vasten tuulta korkealle pääset lintunen.
Älä liian kauaa pesi, vaan nouse siivillesi ja katso sieltä maailmaa.
Seikkailu odottaa. 

On siipes vielä pienet, mutta kohta lienet
kotka uljas kannella taivaan sinisen.
Mitä vielä mietit? Ajan onnellisen vietit.
Lennä suureen seikkailuun ja kanssas ehkä tuun. 

Milli Menninkäisen laulun voit kuunnella täältä.

Elämä on jännä.
Täynnä muutoksia, tapahtumia, elämää. Viimeisen noin puolen vuoden sisällä elämässäni on tapahtunut suuria muutoksia. Olen eronnut naisesta jonka kanssa seurustelin kolmisen vuotta ja jonka kanssa asuin avoliitossa vuoden. Asun nykyään pienessä opiskelijasolussa, ainakin teoriassa.
Olen aina tuntenut vahvaa yhteyttä perheeseeni. Vaikka emme vaikuttaisi läheisiltä, ovat vanhempani ja veljeni minulle kultaakin kalliimpia. Tänä päivänä veljeni asuvat Jyväskylässä ja Helsingissä. Isäni on vasta muuttanut Tampereelle ja olen elellyt nyt muutaman kuukauden enemmän tai vähemmän äitini kanssa Lappeenrannassa. Ja nyt vielä paljon kaikkea muuta.

Viimeisimpien blogipostauksieni perusteella voi havaita, että olen myös matkustellut tavallista enemmän. Eräs hieno matkasuunnitelmani on kuitenkin toistaiseksi kariutunut...

En toteuta pyörämatkaa Suomen halki,

koska lennän maaliskuun alussa Australiaan.
Hups.
Noniinjoo, tottakai ajattelette ensimmäisenä että joopajoo, sinne se naisen perässä juoksee samantien. Totta. Olen nimittäin sukkiani myöten rakastunut. Todennäköisesti se ei ole minulle terveellistä. Matkasuunnitelma nimittäin vie minulta varallisuuden lisäksi varmaan ainakin mielenterveyden ja hyvällä tuurilla hengenkin.

Nyt ei ole tuksuflow. Jäätää niin armottomasti.
Mutta miun on pitkään pitäny jo kertoa asiasta kaikille teille olemattomille lukijoille. Myös niille jotka salaa stalkkaa.

Eniveis, suunnitelmissa (mää oon aina tosi hyvä suunnittelemaa kaikkee siistii) ois lentää Brisbaneen ja sieltä selvitä paikkaan X joka selviää varmaan toivottavasti viimeistään lentopäivänä. Tai joskus, asioilla on tapana järjestyä. Hienoa olisi surffata, kiipeillä, nähdä ihmisiä ja tutustua heidän länsimaiseen kulttuuriinsa, soitella didgeridoota, maalata itsensä, nähdä eläimiä ja tutustua abojen originaaliin kulttuuriin, ehkä vuokrata auto ja ajaa pitkin rantaa, käydä Ayers Rockilla kuolemassa, nähdä Melbournessa Milanolaista tuttua, tehdä töitä, tulla hämähäkin syömäksi, syödä appelsiineja ja muita herkullisia meren eläviä, nähdä cs-ihmisiä, ottaa kavereita vastaan, käydä new zealandissa jajaja... ylipäätään kaikkea sellasta typerää toimintaa mitä voi tehdä missäpäin maailmaa tahansa. Mutta se on olevinaan jotenkin siistimpää kun se on 15 000 km päässä jossain kuivalla saarella. Joo.


Mulla ei oo rahaa eikä asuntoa, mutta paljon unelmia.

Annan vuokra-kämppäni pois, dumppaan kamat johonkin, sanon koululle ja kavereille heippa ja lähden hakemaan itselleni epätoivoa ja kuumotusta sieltä kaukaa.

Mutta jos mää leikin että mulla on vielä ne pienet siivet jotka koittaa räpytellä niiden kantajan ulos pesästään. Musta tuntuu että nyt on rimpuiltu riittävästi ja on aika hypätä. Voi olla että tipun sieltä kallion reunalta ja kosketan sievästi alla siintävää maata nenälläni ja taitan niskat. Mutta voi myös olla että pysyn siipieni varassa ja "muuttaessani etelään" siipeni vahvistuu ja kohta voin olla se uljas kotka.

Vitsi mitä kliseistä ällökakkaa.
Muttahei, miksi ei?

Aattelin puhua jotain hienoa jostain stressistä ja ehkä Paulo Coelhon Alkemistista, mutten enää muista mitä. Koitan joskus järkätä jotain mielenkiintosempia kuvia teille.

Uluru - Ayers Rock

Suom.Huom. Eiks ois pirun siistiä tulla Australiasta Suomeen ilman lentäviä laitteita? :o

Rakastakaa paljon ja chillatkaa. (esim. klik)
- O

Ja hänen silmänsä revähtivät

VAROITUS! Alla oleva teksti koettaa teennäisesti olla syvällistä ja pohtivaa, mutta jää ympäripyöreään lätinään koska.. hmm.. siksi.

Huomenna hyvä ystäväni matkustaa Australian Brisbaneen. Ajattelin kertoa teille nyt vähän tästä ihmisestä ja siitä kuinka hän on vaikuttanut minuun sekä tähän blogiin. Tämä henkilö on minulle hyvin läheinen, nimeltään Tiia.

Olen tuntenut Tiian viime elokuusta alkaen eli puolisen vuotta. Saatoin hänet eilen Helsinkiin, josta häneltä lähtee huomenna lento Australiaan. Siellä hän aikoo viettää vuoden päivät hengaillen, tehden töitä ja ahdistellen kenguruita ja pingviinejä.

En tiedä mistä alottaisin. 
Sanotaan vaikka, että en ollut koskaan ennen liftannut, käyttänyt kimppakyytejä, käynyt homobaareissa kiltti päällä, lentänyt itsenäisesti, sohvasurffannut, lähtenyt extempore tuntemattoman epäilyttävän iranilaisen miehen mukaan kun sellainen pyytää mukaansa viikonlopuksi vuorille, saanut italialaiselta mummolta leppäkerttuja, äänestänyt presidentinvaaleissa, soittanut metroaseman edessä kitaraa ja laulanut, pelannut tuntikausia Carcassonnea, valvonut öitä kierien ja nauraen sängyssä ja nukkunut päivällä ainoan valoisan ajan yli monta vuorokautta peräkkäin taikka suunnitellut itsenäistä polkupyörämatkaa Suomen halki telttaillen, liftaillen, eläen puurolla ja sitä rataa.
Olipa pitkä lause.


Olen pienestä pojasta saakka unelmoinut monista asioista, joiden toteutumiseen en ole ikinä uskonut.
Yksi niistä on yleinen rokkikukkoilu, jossa olen toistaiseksi säälittävästi epäonnistunut kuuden vuoden työskentelyn ja yhden huonon keikan (Katso täältä!) jälkeen.
Toinen on taloudellinen rikkaus, opiskelen toki yrittäjäksi mutta toisaalta ihannoin minimibudjettikulttuuria ja yleisesti vähällä elämistä. Omalta kantiltaan raha helpottaisi tiettyjä asioita elämässä, toisaalta se vain vaikeuttaa kaikkea (varsinkin sen hankinta). Taisin joskus sanoa olevani hyvin ristiriitainen henki(lö).
Kolmas ja se tässä ehkä oleellisin on maailman kiertäminen, kulttuureihin tutustuminen, ihmisten tapaaminen ja yleisesti ottaen kaiken sellaisen handlaaminen. En ikinä ole itseeni uskonut tai ollut riittävän viitseliäs tekemään jotain asian eteen. Tiia kuitenkin avasi silmäni, tai itseasiassa ehkä jopa reväytti.

En oikeastaan tiedä miten se tapahtui. Keskustelin hänen kanssaan usein elämästä, toiveista ja niiden toteuttamisesta. Joskus jopa tappelimme asioista. Opin tunnistamaan itsestäni useita ongelmakohtia.
- En osaa olla riittävän päättäväinen
- Vierastan vieraisiin ihmisiin luottamista
- Mietin aina mikä on pahin asia mikä voisi tapahtua ja varaudun siihen ja pohdin esim. matkan kannattavuutta sen kautta (Esim. jos kerron teille blogissani, että missä menen, joku paha mies tulee ja ryöstää minut, luonnollisesti) i.e. "Kaikkeen kannattaa varautua."
- Olen ollut vallan tyytyväinen Lappeenrannassa elämiseen. Mahdollisesti siksi koska en ole ymmärtänyt mitä hienoa jossain muualla on.

Näistä seikoista - ja varmaan monista muista joita en nyt keksi - olen nyt tehokkaasti pyrkinyt eroon. Olen matkustanut paljon: Vieraiden ihmisten kyydissä ja yöpynyt vieraiden ihmisten kodeissa. Yleisesti olen sisäistänyt päivittäiseen elämääni käsitteet "Elä ressaa!" ja "Asioilla on tapana järjestyä!" sekä "Yhteinen!".

En ole koskaan itkenyt niin paljon kuin sinä aikana kun olen tuntenut Tiian, mutta en koskaan ole myöskään ollut onnellisempi. Olen nauttinut elämästä, ollut oma rehellisen alaston itseni ja nähnyt toisen ihmisen tekevän samoin. Olin vapaa ja onnellinen.

Tänään koen olevani itsevarma, vaikka joudun jättämään hyvän ystäväni Tiian kanssa hengaamisen toistaiseksi. Olen varma, että pystyn elämään hänen kanssaan ideoimaamme hienoa elämää vaikka en saisikaan häneltä paljon kaipaamaani säännöllistä kannustusta ja vittuilua saamattomuudestani.

Madagaskarin alkuasukkaita.

Opin myös että en oikeasti välttämättä tahdo niitä asioita joita olen luullut tahtovani. Tästä tulee mieleeni Jukka Pojan kappale. "Haluu haluu haluu, muttei saa mitä haluu/ Sit ku saa mitä haluu, ei haluu mitä saa."


Millään en kykene kertomaan tämän ihmisen upeutta tällaisessa tekstissä. Joka tapauksessa nykyään tahdon entistä enemmän asua kommuuneissa, leikkiä paljon, oppia ja opiskella, saavuttaa paljon, kiivetä vuoria ja halkoa viidakoita, pystyä työskentelemään itselleni ja elättää sillä itseni, leikkiä hippiä, pukeutua rätteihin ja viritellä niillä asuinluolastani kotoisa, maalata kasvoni ja muu vartaloni pienellä siveltimellä täyteen mielivaltaisia kuvioita neljän aikaan yöllä, geokätköillä (en muuten oo kokeillu koskaan), kokeilla extremelajeja, laulaa ja nauraa paljon sekä ylipäätään tehdä paljon kaikkea sellaista mitä en ole tähän mennessä tehnyt. (Eli kaikkea muuta kuin kotona dataamista ja koulussa väkertämistä).

Nämä on tunteita ja ajatuksia. Näistä hetkistä lähtee paljon, pienenä esimerkkinä Välimatka.
En sanonut nyt sanaakaan asiaa, mutta koitin kovasti. Siksi.

Tiialle tahdon toivottaa oikein lämmintä, kenguruisaa ja hämähäkitöntä Australianmatkaa. Kiitos kaikesta siitä mitä olen saanut kokea kanssasi. En unohda sinua koskaan.

ps. Käykääpä muuten kurkkaamassa tämä hieno blogi tytöstä joka lähtee Australiaan vuodeksi ilman suunnitelmia. Löytyy osoitteesta: http://vapaajaonnellinen.blogspot.com/

Pähkinänkuori:
- Helsingistä Brisbaneen on 14697.68 kilometriä. Lentää saa aika kauan.
- Australiaan mahtuu noin neljä Suomea, pinta-alasssa mitattuna.
- Australiassa elää kenguruita, koaloita, vesinokkaeläimiä ja monia muita lajeja joita ei missään muualla näy. Australiassa elää myös pingviinejä.

Tämä on Australialainen pingviini.

Rakkaudella
- O