Pilvessä on ikävää kun on krapulassa (2/2)

13. perjantai

Lupaavalta kuullostava päivämäärä aloitettiin taas aivan liian aikaisin aamulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että aurinko nousee 5-6 aikaan aamulla, matkaajat nousevat 6-8 aikaan miettimään elämän tarkoitusta ja toistaiseksi vielä nimetön automme liikahtaa joskus 8-9 aikaan ja vie meidät Mackayhin muistaakseni 9-10 aikaan aamulla. Olemme siellä siis hyvissä ajoin. Kaupungin jännittävin nähtävyys on paskainen joki sekä kuollut keskusta. Mesta kuulemma perustuu lähinnä siihen että paikallinen porukka käy kaivoksissa töissä ja tienaa törkeästi massia jota sitten surutta törsätään erinäköisiin kulutustuotteisiin.

Tosissaan, emme kehdanneet Luvatun Sängyn Miehelle soitella vielä noin aikaisin aamulla työpäivänä vaan käytimme aamu ja iltapäivää kaupungilla tallustellen. Olimme kyllä saaneet ohjeet, että avain taloon löytyy takapihan vajasta kiven alta. Joten joskus myöhemmin illalla sitten käytiin se hakemassa ja astuttiin suurehkoon lähes kalustamattomaan vanhurskaaseen omakotitaloon. Koetimme asettua hiirenhiljaiseen rakennukseen taloksi. Tiia lähti lenkille. Tuli pimeää. Tuuli yltyi. Olin yksin. Pelotti.

Muutamien kymmenien minuuttien kuluttua Tiia tulikin jo takaisin kuulemma hyvin ikävältä juoksulenkiltä (olihan toki pimeää ja vieras kaupunki jossa on paskainen joki) ja marssi suihkuun. Noin hetkeäkään hukkaamatta hostimme DISH saapui majesteetillisesti sisään. Suurikokoinen, lihaksikas ja uskomattoman energinen nuori amerikkalaismies joka ensitöikseen komensi meitä päättämään itsellemme eläinnimet, koska se nyt vaan on talon tapa. Täällä ei kellään ole muita nimiä kuin eläinnimet. Mutta älkööt kukaan valitko kornia nimeä kuten "tiikeri", mutta ottakoon itselleen siistin nimen silti.

No, joka tapauksessa DISHin kämppis eli "Legendaarinen Jimmy James, Uusi- Seelantilainen hopeakettu" tuli kohta autokaupustelemasta ja pian löysimmekin itsemme lähimmästä bottleshopista ostamassa kolme koria kaljaa. Itse ostettiin vain yksi, mutta sekin tuntui lompakossa siinä vaiheessa melko pahalta. Taisin maksaa 24 pullon laatikosta COLD nimistä kylmää olutta noin $35 eli varmaan jotain 27-29 euroa. Se oli halvimmasta päästä ja vielä alennuksessa. Pullokaupasta marssiessamme keksimme itsellemme nimet Reindeer sekä Meercat. Loppuilta menikin beerpong -juomapeliä pelatessa ja pahasti humaltuessa.

Seuraavan päivän eli lauantain ohjelmassa olikin sitten käydä läheisessä Eungella National Parkissa jossa tarujen mukaan elelee satumainen ves'nokkaelukka. Paikka sijaitsee reilun puolen tunnin ajelun päässä Mackaysta ja loppumatka oli lähinnä jyrkkää mutkittelevaa ylämäkeä ylös vuoren reunaa. Vastaan tuli tottakai suuria rekkoja työmatkalla ja tiehen satunnaisesti upotetut ritilät tuntuivat joka ylityksellä repivän renkaita enemmän riekaleiksi. Selvisimme kuitenkin vuoren päälle lopulta siellä sijaitsevaan... öö... johonkin kylään. Kylän vierestä pitäisi lähteä muutama katselmus/lenkkipolku sademetsän siimekseen sekä vähän matkan päässä pitäisi olla ns. "Platypus Sight Seeing Spot" eli mesta jossa nähdä nokkanaamaisia majavia luonnonvaraisena.

Noniin, siis se hauska kohta: vuori sattui olemaan sopivan korkealla ja pilvet sopivan alhaalla että itseasiassa samoilimme ainakin osittain pilven sisässä. Ja edellisestä illasta johtuen jollain nimeltä mainitsemattomalla pienellä suomalaisella lampaalla oli jälkimaininkeja. Kuulinkin siis että "pilvessä on ikävää kun on krapulassa". Heh. Joo. Kyseinen pilvi heikensi pitkän matkan näkyvyyttä ja tottakai nosti ilman kosteutta merkittävästi. Sateen pystyi tuntemaan edessään.

Minusta vesinokkaotukset ovat hyvin omituisia. Ne elää vuoren huipulla sijaitsevassa kämäisessä joessa saalistaen mitälie, kaikkien turistien helposti nähtävillä, samassa vedessä suurehkojen kilpikonnien kanssa. Me otettiin otuksista ja konnista useita epäonnistuneita valokuvia ja videopätkiä, näette ehkä joskus jotain (facebook).
-----
Tämähän käy pitkäksi.
-----
Katsastimme vielä yhden karttaan merkityn kinttupolun. Tämä oli harvinaista kyllä asvaltoimaton polku keskellä pilvisää ja umpeen kasvanutta sademetsää. Siis polku löytyi kyllä eli eteenpäin pääsi käytännössä, mutta matkalla sai tehokkaasti väistellä hämähäkkejä, epäilyttäviä märkiä syvennyksiä sekä piikkilehtisiä kasveja, jotka kurottavat polun ylle. Hetken rämpimisen jälkeen totesimme että reissu on paska ja tahdomme takaisin. Samat piikit ja hämähäkit toiseen suuntaan. Loppu/alkumatkasta reitti on kyllä pikkaisen selkeämpi ja pahimpien ryönien ylitse on rakenneltu jotain pitkospuiden kaltaisia laitteita. Näitä kulkiessa oli hyvä rapsutella vähän kutisevia jalkoja.

Autolle vihdoin palatessamme ajattelin kunnolla vilkaista että mikä sitä nilkkaa oikein kutkuttaa, kun löysin sieltä pienen mustan olennon nimeltään iilimato. Perkele, australialainen villi sademetsämato imee vertani!? Heti otuksen huomattuani Tiia huutaa auton toiselta puolelta löytäneensä moisia rontteja omistakin jaloistaan! Pienien alkukuumotusten ja traumojen jälkeen saimme molemmilta vihulaiset revittyä ns. helevettiin, vaikka jotkut niistä pitivätkin kiinni sekä etu- että takapäillään (!?). Onneksi autossa oli vessapaperia sekä laastareita joilla saimme paikattua pienet vuotavat reijät jaloistamme. Suosittelemme kaikille sademetsään rämpimään aikoville lämpimästi tiiviitä jalat peittäviä kenkiä ja mielellään myös täyspitkiä housuja, joiden alla on sukkahousut, villasukat, avaruuspuku sekä kolme kerrosta foliota.

Oli aika poistua Eungella National Parkista, jota kaikki kutsuvat nimellä "Jangela" eikä esim. "Jiunghilla" niinkuin normaalit kielioppisäännöt (?) vihjaavat. Ihme kyllä, meitä silti aina ymmärrettiin. Australiassa on paljon omituisia tapoja lausua sanoja, varsinkin paikannimiä ja ihmisten nimiä. Itseni esittely menee usein jokseenkin näin:

"Hey, nice to meet you. I'm Ossi."
"Sorry...?"
"Ossi"
"Oshi?"
"O, S, S, I."
"Ostik?"
"Think of Aussie, like an Australian. You know?"
"Aa, ok. Ozzi."
"Joo, ok.."

Lähestyvä alkuilta nautittiin oikeaa ruokaa joka saattoi koostua itsetehdyistä lihapullista sekä keitetyistä perunoista. Oikea ruoka maistuu vaan aivan perkeleen hyvälle silloin kun sitä pystyy tekemään. Jääkaappikin on hieno keksintö. Tonnikala ja paahtoleipä on silti aivan hyvää. Sekä vegemite. Täällä ei ilmeisesti kovinkaan moni odotuksista huolimatta syö vegemiteä ja Dish kertoikin, ettei ole kuullut koskaan kenenkään pitävän vegemitestä joka ei ole koko ikäänsä kasvanut syömään sitä. Vegemite maistuu hiivalle ja maltaalle ja kuulemma parantaa krapulan. Se on alunperin ollut olutteollisuuden jätettä jota todennäköisesti joku oluenhimoinen ja nälkäinen opiskelija on tuskissaan mennyt imemään. Meillä on sitä pieni purkki ja se on aivan hyvää leivän päällä, tosin käy kyrpimään kun sitä syö pari viikkoa putkeen. Mutta sitä täytyy tuoda Suomeen ja syöttää kaikille koska se on erilaista ja omituista ja vaatii totuttelua.

Illemmalla tottakai taas isäntäväki pamahti taloon muutaman uuden kaljakorin kanssa ja pelit aloitettiinkin pian Braveheart elokuvan katselun jälkeen. Mel Gibson on ihan kuuma mies, mutta joskus vähän likainen. Siirryimme myöhemmin käymään parissa paikallisessa baarissa, joista yhdessä törmäsimme herttaiseen keski-ikäiseen kiharatukkaiseen australialaismieheen, joka ensitöikseen julisti rakastavansa meitä. Siis suomeksi. "Minä rakastan sinua." Tämän jälkeen herralle selvisi, että olemme Suomesta ja hän tahtoi välittömästi ostaa meille juotavaa. Hän näppäili puhelimeensa Darwinissa asuvan suomalaisen tyttöystävänsä numeron noin 12 aikaan yöllä ja käski soittaa sille sillä aikaa kun hän hakee meille juotavaa.

Tilanne oli vähintäänkin kyseenalainen, mutta rohkea Tiia päätti soittaa tälle naiselle jonka nimi taisi olla Hanna Björn tai joku sellanen suomenruotsalainen. "Hei, mää tapasin sun poikaystävän baarissa ja... eiku.. sun poikaystävä meni ostaa mulle juotavaa ja... eiku.. Hei, mä oon Suomesta!" Kohta setä marssikin takaisin parin oluen kanssa ja hän jatkoi puhelua heilansa kanssa. Kyseinen herra (jonka nimeä en tietenkään tiedä) tiesi asioita Suomen historiasta joista en ollut kuullutkaan enkä toki vieläkään muista sekä lupasi meille rajattoman majoittumismahdollisuuden Darwinissa, jos ja kun sinne asti satumme seikkailemaan. Saimme heidän puhelinnumeronsa. Sitten mies katosi. Se oli vähän hämmentävä ilta.

Sunnuntaina varmaan vaan koomattiin kotona koska en muista siitä mitään ihmeellistä, maanantaina taisimme käydä työhaastattelussa yhteen paikalliseen kahvilaan, jonka omistaja lupasi ottaa meihin parin päivän sisällä yhteyttä. Tiistai-aamuna karautimme Fordilla taas kohti pohjoista. Emme kuulleet kahvilayrittäjästä sittemmin.

Keskiviikko meni ohitse. Taisimme yöpyä autossa jossain tienposkessa.

Torstaina saavuimme Townsvilleen. Kaupunki jossa paistaa aina aurinko, jonka keskellä kohoaa komea pieni vuori, meri ja ranta on aivan vieressä sekä lähistöllä on legendaarinen Magnetic Island eli "Maggie". Mitä muuta sitä voisi väsynyt travelleri kaivata? Seuraavan viikon aikana yövyimme muutaman päivän läheisellä Saunders Beachillä, kolme yötä parilla eri CS -hostilla ja yhden yön maksullisella Alligator Creekin leirintäalueella, josta emme maksaneet mitään. Sunnuntaina kävin jo epätoivoisena paikallisen pizzafirma Dominosin tiskiltä kysymässä töitä pizzakuskina ja minulle sovittiin samantien haastattelu tiistaille.

Tiistaina kello 15:30 kävin haastattelussa ja sain töitä. Huonolla palkalla, heikoilla tunneilla, paskaa duunia ja sitä rataa. Kello 16:05 olin ilmoittanut asiasta Tiialle ja hän muistutti käymään viereisessä Harolds Seafood -ravintolassa kyselemässä josko siellä aijemmin tehdyt utelut olisivat tuottaneet tulosta. Noin kello 17:00 olin tiskin takana opettelemassa tuotteiden nimiä ja paketoimassa purilaisia. Nopeaa toimintaa, sanoisin.

Paikan omistajuus lienee jotenkin jaettu Michaelin (isä) ja Benin (poika) välille. Joka tapauksessa meille lupailtiin myös jotain majoitusta, koska asuimme autossa. Ben otti meidät alakertaansa punkkaamaan muutamaksi yöksi. Täällä nyt sitä ollaan väkerretty taas viikon päivät töitä keittiössä ja asusteltu kellarissa torakoiden ja muiden pienten vilisiöiden seurassa. Meillä on sentään sänky ja oikea suihku. Jääkaappi ja keittiö on yläkerrassa, jonne emme saaneet avainta, koska niitä on vain yksi ja varmaankin poistumme täältä lähipäivinä. Selvä, nyt on töitä ja kämppä ainakin toistaiseksi, kuullostaa ihan kivalta.

Nyt on maanantai 30.4. ja Tiiakin pääsi tänään ensimmäistä päivää töihin samaan puljuun. Me mahdollisesti muutetaan johonkin lähistölle lähipäivinä. Kassellaan. Meillä on nyt ollut aikaa lenkkeillä ja seikkailla vuorilla. Tosin tällä viikolla Tiialla on aina aamuvuoro ja minulla iltavuoro joten yhteiset aktiviteetit jäänevät vähäisiksi. Ei se mitään, minähän voin kirjoittaa vaikka blogia.

Tässä pation divaanilla on merinäköala ja langaton internet.

- O

Pilvessä on ikävää kun on krapulassa (1/2)

Noniin, tästä tuli nyt niin pitkä että päätin pätkäistä pariin osaan ja kertoa loput myöhemmin kun saan kirjoiteltua. (+ videomateriaali)

Alkulaulu

Tuo kuullosti miusta hauskalta otsikolta, joka ehkä aika hyvin tiivistää näitä meininkejä. Totta tosiaan, tein elämäni ensimmäiset autokaupat ja ostin uljaan Ford Telstarin. Laitteen, jota tähän päivään mennessä olen kuljettanut noin 2000 kilometriä, jumpstartannut pariin kertaan sekä purkanut osiin ja kasannut. Brisbanesta me lähdettiin huhtikuun alkupuolella kohti Bundabergia, koska siellä saattaisi olla töitä, joita ei kuitenkaan voi luvata.

Aevan ehanan hostimme Becin luona yövyimme tosiaan jopa 11 yötä, jonka luota suuntasimme pohjoiseen Glass House Mountainseille. Kyseinen ilmiö sisältää muutaman erikorkuisen vuoren ja nyppylän, joista osaa voi kiivetä ihminen, osaa vuorikiipeilijä ja osaa ei kumpikaan. Tahdottiin kokeilla kaikkia, mutta päädyttiin tyyppaamaan ainakin Mt Ngungun sekä Mt Tibogargan (?).

Taustalla Mount Tibrogargan

Rimpuilija

Bundabergistä majoitusta etsiessämme eräs herttainen vanhempi pariskunta tarjosi meille sänkyänsä Howardissa. Howard on pieni kylä, jossa on yksi baari ja yksi ruokakauppa. Siellä oli myös tietyö. Täällä on tietöitä joka paikassa. Sellaisella työskentely saattaisi olla hauskaa.

Glass House Mountainsien ja Howardin välissä kierrettiin kuitenkin pienen Kenilworth kylän kautta, koska vuorien infopisteen setä vinkkasi, että siellä on tänään (7.4.) juusto- ja viinifestivaalit. Yksikään aito travellerihan ei tällaista mahdollisuutta jätä käyttämättä, joten suunnistimme pienen mutkan Kenilworthin kautta. Saimme juustoa ja meitä varoitettiin kirpputorilla: ”Varokaa, täällä on suomalaisia!”. Tosissaan joku suomalainen naisihminen oli keksinyt naida aussimiehen ja muuttaa sen perässä Australiaan ja opettaa niiden lapsetkin puhumaan suomea. Kaiken maailman hulluja.

Kiipeäminen kielletty

Ilmaiset maistiaiset miellyttävät nälkäistä matkaajaa

Howardin ihana pariskunta Tony (Australia) ja Heidi (Belgia) huolehtivat meistä pääsiäisen yli eli perjantaista tiistaihin. Tänä aikana me nukuttiin oikeassa sängyssä, käytiin oikeassa suihkussa ja syötiin oikeaa ruokaa ja kaljaa heidän jääkaapeistaan. Pihalta keräiltiin omista puista eksoottisia hedelmiä kuten passionfruit, custard apple, starfruit, banaani sekä macademia pähkinät. Sen lisäksi pihalla kasvoi joitain muitakin asioita, joita emme poimineet, kuten saatanallisen kuumia (?) chilejä.

Tony opetti meille, kuinka banaanipuita harvennetaan ja ylläpidetään. Banaanitöissä vaatteisiin tulee ruskeita tahroja, jotka eivät lähde kuin polttamalla. Tony opetti minulle myös kuinka autosta otetaan iskari irti ja puretaan se osiin kotikonstein. Irti otetun jousen takaisin virittäminen on jännää puuhaa. Totesimme, että iskareissa saattaa olla jotain häikkää tai sitten ei. Katsokaamme kuinka pitkälle pääsemme rakkaalla romullamme.

Poikien kanssa vähän leikittiin

Kävimme pääsiäissunnuntaina kymmeneltä aamulla paikallisessa pubissa (siinä ainoassa) kaljalla, koska siellä on silloin happy hour ja kaikki paikkakunnan nuoriso (40-90 vuotiaat, jotka selviävät paikalle yksin tai avustuksella) ryömii luolistaan ryystämään elämän nektaria verenkiertoonsa. Aamukaljoittelun jälkeen ajoimme takaisin asuttamaamme metsään ja kävelimme naapuritalon kellariin pelaamaan omituisia korttipelejä ja biljardia, sekä syömään lehtitaikinaan käärittyjä prinssinakkeja ja muita kulinaristisia nautintoja. Kävimme maanantaina (?) vielä Woodgatessa tarkastamassa paikallisen pääsiäismarkkinakulttuurin.

Toinen näytös

10.4.

Howardista saamiemme vinkkien mukaan kävimme katsastamassa myös pienehkön Childersin kaupungin töiden toivossa. Vierailimme muutamalla työtä potentiaalisesti tarjoavalla hostellilla ja caravan parkilla, mutta kenelläkään ei ollut tarjota mitään. Soittelin myös jälleen useita puheluita ilman minkäännäköistä hyötyä. ”Ei meillä nyt ole mitään töitä, mutta jos tulette meille asumaan pariksi päiväksi niin voin ehkä antaa teille kartan, jolla löydätte farmeja suoraan, vaikka ei niillä mitään töitä nyt kyllä ole.” No eipä menty sinne asumaan.  

Childersin infopisteen täti kuitenkin antoi meille kartan josta legendan mukaan pitäisi löytää ilmaisia leiriytymispaikkoja. Siitä lähtien kartta on ollut hyvä ystävämme aina siihen asti kun yksi vihreä kolmio ei odotuksista piittaamatta ollutkaan ilmainen. Eräällä paikalla oli iso kyltti, ”NO CAMPING” ja jossa uhattiin sakolla. Joku setäkin tuli meitä autosta taskulampun kanssa koputtelemaan antaakseen lappusen jossa ilmoitettiin leiriytymiskiellosta. Saisimme olla paikalla 4-5 tuntia mutta emme koko yötä. Katsoimme jakson True Bloodia loppuun ja ajoimme yön pimeydessä kohti tuntematonta, kunnes löysimme yöpymispaikan jota ei ollut karttaan edes merkitty. Tämä oli joka tapauksessa vasta Airlie Beachin jälkeen mutta enhän minä vielä tarinoinut meitä sinne asti edes.

Bundabergissä oli vähän sama homma. Soiteltiin ja kierreltiin ja kyseltiin mutta saatiin vaan nuivia katseita ja rahanhimoisia kommentteja. Keiteltiin lähipuistossa muistaakseni pastaa ja tomaattikastiketta ja jatkettiin matkaa pohjoiseen. Minne oltiin menossa oli vielä melko suuri kysymysmerkki. Bundabergin yläpuolella piti olla joku leiriytymisalue johon alustavasti suuntasimme rekisterikilpemme.

Näimme kuitenkin kyltin ”Town of 1770”, josta alkoi matkaa jatkossakin huvittanut kierre.
”Käännytäänkö?”
”Öö, kohta tulee pimeetä, eikä varmaan ehditä perille asti. Onko siinä mitään leirintäaluetta?”
”Emminävaan tiedä! Pitäis hei kääntyä seuraavasta, käännytäänkö!”
”KÄÄNNY! KÄÄNNY!”

Kohta oltiin pienellä sivutiellä miettimässä että mitähän hittoja myö täällä tehdään. Löydettiin sentään Rest Stop -kyltti joka johdatti meidät muutaman kilometriä johonkin metsään jossa oli hyttysiä ja lehmiä. Testasimme automme yöpymisominaisuuksia ja nukuimme takakontissa. Aamulla niska ja selkä jäykkänä nautin eilisen pastamössön jämät kylmänä suoraan kattilasta, jossa ne koko päivän ja yön olivat minua intoa tihkuen vartoneet.

11.4.

Aamulla ajoimme Town of 1770:ä ympäröivän Agnes Water kaupungin lävitse itse määränpäähän. Agnes Waterissa hyödynsimme paikallisen kirjaston ilmaista internettiä seuraavan majoituksen etsinnässä. Kohteenamme taisi olla läheinen Gladstonen kaupunki.

Town of 1770 on idyllinen pieni kaupunki johon Australian löytänyt James Cook rantautui kyseisenä vuonna. Muistan lukeneeni kyltistä ”Täällä lahdessa on turvallista laskea ankkurimme ja veden seassa virtaa makea vesi.” Paikanpäällä oli paljon kaunista hiekkarantaa sekä mahtavia kalliomuodostelmia, joissa seikkailemista emme voineet vastustaa.” Siirsimme valmisaamukahvin sekä melanooman vedenkin avustuksella elimistöömme.

Bongaa travelleri

Rimpuilua kalliolla

Tänne emme kuitenkaan tahtoneet jäädä, joten jatkoimme Gladstoneen. Gladstonesta en itseasiassa muista mitään muuta kuin sen, että käytiin kirjaston netissä etsimässä yösijaa Rockhamptonista, koska emme Gladstonesta sellaista aikataulun puitteissa saaneet. Jälleen hämärän hiipiessä hätäilemme itsellemme yösijaa, koska pimeällä ajaminen on vaarallista kenguruiden vuoksi. Leiriydymme Gladstonen pohjoispuolelle Mt Larcom nimiseen paikkaan. Mitään vuorta en nähnyt missään, mutta joku baarihan tässäkin oli vieressä. Ja tosissaan iso moottoritie ja junarata, joten yörauha oli taattu. Valmistimme mielikuvituksellisesti raakoja perunoita sekä papuja tomaattisoseessa. Oksennusrefleksin omaaville tilanne oli kyseenalainen, mutta myös jokseenkin ravitseva.

12.4.

 Aamulla kun oli valoisaa ja linnut olivat rääkyneet meidät ylös luolastamme, keitimme tiskivettä, tiskasimme ja jatkoimme Rockhamptonin suuntaan. Tulevaisuus näytti jo valoisalta, koska meille oli luvattu sohva Mackaysta viikonlopuksi. Rockhamptonissa olimme jo joskus yhdeksän aikaan aamulla odottelemassa, että infopiste aukeaa. Meidät opastettiin käymään läheisessä ilmaisessa eläintarhassa, joten tottakai teimme niin. Eläimet olivat hyvin eläimellisiä, mutta omilla rajatuilla alueillaan. Mälsää. En päässyt silittämään kädellistä enkä edes kädetöntä.

Lähellä oli myös joku mälsä vuori, jonka nimeä en nyt muista. Ensinnäkin ajoimme sen huipulle ja siellä kävelimme noin puoli tuntia tylsää metsäpolkua väsyneinä kohti luvattua Look Out -maisemapaikkaa. Paikalle päästyämme totesimme, että maisemaa ei näy, koska edessä on puita ja vaikka näkyisikin niin se olisi tylsä. Onhan näitä tähän mennessä jo koluttu, ei tunnu missään. Tarvoimme yksinäisen polun takaisin autolle ja ajoimme pois kaupungista.

Loppujen lopulta taisimme päätyä Clairview nimiseen pieneen rantakylään jonka laidalta löysimme leiritymistilaa. Koko paikka tuntui vähän kummittelevan ja rannallakin varoitettiin meduusoista. Nautimme illan hämärtyessä eli pilkkopimeässä nuudeleita ja tonnikalaa sekä edullisen makuista punaviiniä johon joskus erehdyimme roposiamme sijoittamaan.

13.4.

Ajamme Mackayhin.

--------------
Ja näiden kuvien lisääminen tänne blogiin on kyllä senverran hanurista revittyä hommaa, että saatte jatkossa varmaankin jatkaa niiden katselemista Facebookista. Nytkin vaan linkitin ne kaikki sieltä tänne, huoh.

- O

Dat Roadtrip

Noniin, siitähän on aikaa kun on tullut päiviteltyä joten nyt sitten läjäytetään kerralla vähän turhankin iso satsi. Tiian kanssa taiteiltu huono luontodokumentti joka kuvattiin iliman suunnitelmaa on nähtävissä yläpuolella.

su 18.3.
Chewi eli joulupukki noutaa meidät New Farmista kello 16 ja ajaa kotiinsa Loganiin. Näemme papukaijoja
ma 19.3.
Chewi on äkäinen. Käymme junalla keskustassa etsimässä töitä.
ti 20.3.
Lähdemme aamulla aikaisin Wicked Campersin toimipistettä kohti noutamaan Campervanimme. Lähdemme ajamaan väärällä puolella tietä noin klo 12 aikaan. Brisbane-Ballina-Maclean-Woolgoogla (jossa yövymme kaupunkialueella picnic-arean kupeessa. Matkan varrella saatoimme pysähtyä näkemään kenguruita.)
ke 21.3.
Nambucca Heads, Port Macquarie (?) & Koala Hospital, yö Newcastlessa
to 22.3.
Newcastlen ihmettelyä: se on kuollut. Päätämme ajaa Sydneyyn. Emma maksa tunnelista tullia. Ajamme ympäri Woolloomooloota etsien paikkaa jonne auton voisi edes pysäyttää. Huoltoasemalta ranskalainen Normna iskee miehen joka vinkkaa että viereisellä McElhone Streetillä  lähellä Kings Crossia on yleensä kokopäivän parkkipaikkoja. Leiriydymme sinne seuraaviksi kahdeksi yöksi.
pe 23.3.
Palloilemme päivän Tiian kanssa Sydneyn keskustassa, Normalla on treffit ystävän sekä Ranskan suurlähetystön kanssa. Raukka oli hukannut passinsa. Perjantai iltaa vietämme Wickedissä dataillen, salaattia kadulla kyhäten ja lopulta tuttuja baarissa kaljalla tervehtien. Juha Suomesta ja Josh Jenkeistä.
la 24.3.
Toteamme aamupäivällä olevamme ajokuntoisia ja nostamme kytkintä kohti pohjoista. Taidamme päräyttää Kempseyhyn asti, jossa pysähdymme levähdyspaikalle syömään ja yöpymään. (Sydney - Ourimbah - Kempsey)
su 25.3.
Nambucca Heads - Bellingen - Dorrigo - Ebor
Kierrämme Urungan ja Bellingenin kautta Dorrigoon National Parkiin ja Rainforest Centreen. Siellä tassuteltiin sademetsässä ja katseltiin vesiputouksia. Käytiin myös Dangar Fallseilla uimassa. Illaksi siirryimme Ebor Fallsin kupeeseen piknikmestaan, tehtiin nuotia ja nautittiin yöstä ja upeista maisemista tihkusateessa.
ma 26.3.
Ajamme sateisen Graftonin kautta aurinkoiseen Byron Bayhin. Uinti meressä, haikkaus lighthouselle ja pussikaljaa auringonlaskuisella rannalla. <3
ti 27.3.
Aamupalaksi Bananabreadia koska huomenna Norman synttärit. Ajamme Brisbaneen, etsitään Bec, Ossille pankkitili, Norma bussiin, majoittuminen Groth Streetille.
ke 28.3.
Suunnittelu, valmistus ja tuhoaminen: karjalanpiirakoita, rieskaa ja makaronilaatikkoa. Nukkumaan.
to 29.3. - pe 30.3.
Lagailua couchsurfing-hostin luona. Töiden etsimistä. Kassellaan mihin tästä matka jatkuu.

Omituisten otusten kerho

Ok, let's see, where to start..

On aivan hienoa asua Brisbanen keskustasta kävelymatkan päässä viikonloppu häiskän luona joka lähti jo perjantaina toiseen kaupunkiin, mutta paikalla on kuitenkin sen kämppis Lucy joka muutti tänne pari päivää sitten, sekä Jessie, ja sitten täällä pyörii aina välillä jotain ihmisiä, sekä asunnossa viipottaa tottakai gekkoja, hämähäkkejä, erinäkösiä perhos-olentoja ja torakoita. Keittiön ikkunalla istuu tälläkin hetkellä opossumi joka ei uskalla tulla sisään. Se on ihan märkä koska ulkona sataa. 8(

Nukun täällä parin tuolin/rahin muodostamalla sohvamaisella vänkyrällä, keittiön kaasuliedellä on paisteltu lettuja ja pastaa ja muuta safkaa, kaikki ikkunat on auki ja keittiössä käy ihana tuulenvire. Tänäänkin täällä kuunnellaan jännää musiikkia ja poltellaan jotain jännän oloisia sätkiä, paistetaan ananaskakkuja ja juotetaan vinkeän makuista teetä, mahdollisesti maalaillaan jotain tauluja tai soitellaan kitaraa/banjoa.

Lucy nakkas meidät tänään päiväreissulle Burleigh Headsiin, seikkailtiin sademetsämäisessä puistossa ja kiipeiltiin vähän puissa ja ihmeteltiin villikalkkunoita tai jotain vastaavia. O_o Siellä oli myös ranta, sekä hieno hippikauppa jossa oli kitaroita ja djembejä ja tulenkieputusvälineitä ja kaikkea muuta tosi siistiä! Ja sinne melkeen kun meni sissään niin tyrkättiin syliin joku soitin ja sitten jammailtiin vaan porukalla jota sielä sattu oleen! Joku häiskä oli tehny sikarilaatikosta kitaran ja jammas menemään. Awesome, mate.

Eilen käytiin vähän hengailee mestoilla, hommasin puhelinnumeron ja illemmalla eksyttiin Norman hostellin katolle nauttimaan viiniä ja sitten siirryttiin alakerran Down Under baarin parin tunnin tanssisession jälkeen kadulle syömään jäätelöä.

Elämä on ihan hienoa. Lattaan teille kuvia joskus. :)

Meillä ei oo vielä varmaa majotusta su-ti välille mutta parin päivän agressiivisen viestittelyn jälkeen meillä saattaa olla jopa vaihtoehto kadulla nukkumiselle! Oon myös laittanut parisenkymmentä työhakemusta Gumtreen kautta menemään mutta niistä ei oo oikein kuulunut mitään, vois käydä hostelleistä kysymässä suhteita, niissä vissiin autetaan köyhiä travellereita ihan mielellään. Stay tuned!

Ainiin, mää tapasin tytön joka on Wolfmotherin kosketinsoittajan kaveri. Oon melkein julkkis.

Take one

Joo tosissaan, tuli selvittyä tänne asti hengissä. Hengailen tässä nyt New Farmissa saksalaisella hostillani, joka asuu muutaman aussin kanssa. Syötiin juuri mainiota pastaa ja tonnikalamössöä jota kovasti kehuttiin herkulliseksi. Eivät liene suomalaista opiskelijamättöä ennen maistaneet. Salmiakkikin tuntuu kelpaavan mainiosti.



Anywho, käytiin kartsalla kurtsailee, ahdisteltiin puistossa liskoja ja syötiin kadulla sushia. Täällä on kaikki aika kallista, mutta jos vähän tietää mitä tekee ja mihin mennä niin selviää ihan inhimillisillä hinnoilla. Halvin purkki tonnikalaa oli jotain 1,70 dollaria eli mutulla 1,50 €.

Tiia ja Norma lähtivät keskustasta hostellista hakemaan tarpeita ja siirrytään kohta varmaan Kurbside nimiseen paikalliseen juottolaan Fortitude Valleyn glamourisille juottola-hoodseille.

Suunnitelmissa olis koittaa jostain löytää joku fiksu liittymä puhelimeen ja ettiä töitä, mutta tosissaan hengaillaan täällä Brisbanessa varmaan couchsurfaten ensviikon tiistaihin asti, jollon käydään hakemassa Campervan ja ajetaan Sydneyhyn ja takasin, about 900 km suuntaansa. Matkalla pysähdytään ehkä rannalle tai nukkumaan tai kun kenguru on hypännyt tuulilasista sisään. Täällä ajetaan muuten väärällä puolella.

Auto pitäis palauttaa 27.3. mennessä jonka jälkeen tavoite olisi olla töitä. Jossei saada töitä niin saatetaan yöpyä tutun luona jos se on saanut muutettua itsensä sisään tai sitten pitää taas ahdistella surffareita. Mutta se on ihan jees!

ps. Lensin jonkun random suomalaisen häiskän kanssa Helsingistä Kuala Lumpuriin asti niin oli pakko mennä kysymään siltä. Se lensi kuulemma Sydneyyn töihin pariksi vuodeksi, vois ehkä käydä ahistelee sitäkin. Tiia on vissiin iskenyt jo puol Sydneytä vaikka ei oo ees käyny siellä joten kyllä siellä ainakin jotain seuraa vissiin riittää?

Amsterdamin kentällä

Hämmästyin kuinka kivuttomasti olen selvinnyt tänne asti ja luulisin selviäväni perille saakka.
Suomessahan ei Finnairin kojulla voinut tehdä Check-iniä muulle kuin ensimmäiselle Helsinki-Amsterdam lennolle, joten miun täyty bongata jostain sitten jatkolippuja Amsterdamin päässä.

Muistin hatarasti Finnairin tädin maininneen sanan "transfer" ja seurasinkin sitten sen nimisiä tauluja kuin lampuri taikka paimen lampaitaan. Löysin hienoja automaatteja jolla homma ois teoriassa ehkä luonnistunut mutta ne ei tajunnut mun tunnistautumisia missään kohtaan joten jouduin etsimään jostain henkilökuntaa. Lääniä vaan mestalla riittää ja noita "Transfer-Desk"ejäkin on enemmän ko pystyy kahden käden sormilla laskea. Mikähän niistä ois sellane mihin kannattaa mennä?

No, kävin vetäsemässä hihasta yhtä fiksun näköstä uniformuun pukeutunutta tsirbulaa joka sievästi ymmärtäen kehoitti minua liikkumaan T5 suuntaan. Siinä olis kuulemma passintarkastus välissä. Kiitin ja suuntasin sinne.
Onko kukaan tietoinen, miksi passintarkastajat on aina niin nuivia? Ne olis paljon mukavempia jos ne vaikka hymyilis ja kyselis kuulumisia sen sijaan että nyrpeesti jo elekielellään tuntuvat siltä että oot tehny jotain väärää ja jos passisi sattuukin odotuksista huolimatta olemaan ihan kunnossa, se nakataan eteesi kuin vanha tiskirätti.

Joo! Sitten löysinkin sen pisteen takaa suoraan sen kuuluisan T5 deskin josta pienen venailun jälkeen sain hakea itselleni boarding passit seuraaville lennoille! \o/

Päiväni ensimmäinen ateria oli tällainen.

Se koostui Finnairin tarjoilemasta sämpylästä ja kahvista. Kahvin otin kaikilla mausteilla ihan vaan siksi koska naama tuntui jo valmiiksi hajoavan pieniksi kappaleiksi edellisen yön noin kolmen tunnin yöunista. Tuo sämpylä sensijaan aiheutti vilunväristyksiä.

Olinkohan Italiaan vai mihin lentelemässä mutta joskus pienenä poikana mulle tarjoiltiin mozzarella-basilika -sämpylää joka oli syntisen pahaa ja sitä ei kyennyt nälkäinen syömään. Tämäkin luontokappale näytti uhkaavasti samanlaiselta ja melkein jo jätinkin sen suosiolla syömättä. Siinä oli kuitenkin ilmeisesti tomaatin ja salaatin lisäksi jotain mysteeristä smegmaa jonka koostumus muistutti majoneesiin sotkettua tonnikalaa ja maku oli lähempänä siipikarjaa. Mikälienee lentokala päässyt sämpyläni väliin. Oli mikä oli, se oli niin sanotusti kuitenkin ravitseva ja kuositti väsyneen travellerin.

Jepsan, boarding taitaa olla auki tai vähintään aukeaa kohta, taidan tästä ryömiä koneeseen ja matkata kohti Malesiaa! Sweet dreams! Nukuin muuten mukavasti varmaan puolesta tunnista tuntiin edellisellä lennolla, heräsin nimittäin kun lentokone pysähtyi kentälle ja ihmiset rynnistivät ulos.

-O

Lappeenranta 030312

The first part of my never ending travel series, starting from the sunny little town of Lappeenranta.
Some scenery on living by lake Saimaa and a short attempt of journalism. Follow my blog to see more!